Tutkimuksessa käsitellään lastensuojelun sijaisperheiden biologisten lasten, sijaissisarusten, toimijuuden ja osallisuuden kokemuksia suhteessa viranomaiskäytäntöihin. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla kuutta sijaissisarusta. Haastattelut toteu-tettiin teemahaastatteluina siten, että yksi oli ryhmähaastattelu, johon osallistui neljä sijaissisarusta, ja kaksi muuta yksilöhaastatteluina. Tutkimusaineiston analyysi on tehty lapsen toimijuuden, osallisuuden ja tiedon käsitteiden läpi tarkasteltuna sisällönanalyysin ja teorialähtöisen aineistoanalyysin keinoin. Analyysissä keskitytään erityisesti siihen, kuinka lasten toimijuuden ja osallisuuden muodot ja paikat hyödynnetään käytännöissä tai kuinka niitä voitaisiin hyödyntää ja tärkeimpänä, tukea. Tutkimusaineiston analyysissä käsitellään sijaissisarukseksi tulemisen prosessia lähtien siitä, kuinka sijaissisaruksesta tulee sijaissisarus, mitä he kertovat siitä, mitä asioita siihen heidän toimijuuden ja osallisuuden, sekä tiedon kannalta liittyy, ja kuinka se on heihin vaikuttanut ja kuinka heidät on huomioitu. Analyysi etenee sijaissisarusten arkeen ja oman tilan ja paikan jakamiseen, ja päättyy siihen, kuinka ja kenen taholta sijaissisarukset ovat kokeneet tulleensa osallisiksi ja kuulluiksi. Tätä sijaissisarusten kertomaa, heidän tietoaan peilaan sosiaalityön käytäntöihin ja lasten kanssa tehtävän työn kautta. Tutkimustuloksena voidaan todeta, että sijaissisarusten toimijuus ja osallisuus on suhteessa viranomaiskäytäntöihin usein epäsuoraa ja aikuislähtöistä siten, että sijaissi-sarusten osallisuus ja toimijuus lastensuojelussa toteutuu vahvasti aikuisten kautta. Sijaisperheessä tieto kulkee välittyneesti sosiaalityöntekijältä vanhempien kautta sijaissisaruksille ja palaa sijaissisaruksilta vanhempien kautta sosiaalityöntekijälle. Vaikka viranomaiskäytäntöihin nähden sijaissisarusten toimijuus näyttäytyi olevan sivussa, arjessa koettu toimijuus ja osallisuus oli vahvaa ja sijaissisarukset pitivät tärkeänä tasa-vertaisuutta kotona sijais- ja biologisten lasten välillä. Tutkimustuloksista voidaan päätellä, että parhaillaan käytävä laajempi keskustelu sijaissisarusten tarvitsemasta tuesta on tarpeellista sosiaalityön käytäntöjen kehittämiseksi lapsilähtöisyyden näkökulmasta.