valmistusaika 1930 - 1949 1930-1940-luku
teollinen tuote

puu (materiaali)
puutyö (tekniikka)
metalli (materiaali)
Metallinuppi (materiaalin lisätieto)
metallityö (tekniikka)
nahka (materiaali)
käsityö/tekstiili (tekniikka)

1935 - 1949 1930-1940-luvut

objektin historia:
Leikkimökkileikki

Leikkimökin irtaimistolla leikitty leikkimökissä. Leikkimökki esiintyy valokuvissa jo 1937, jolta ajalta ovat irtaimiston huonekalut ja vanhimmat astiat. Leikkimökki on kuitenkin saatettu rakentaa jo vuonna 1935. Vuosien myötä kokonaisuutta täydennettiin. Leikkimökin mitat olivat n. 2x2,5m ja sen lattia oli harmahtavaksi maalattua lautaa. Mökkiin kuului räsymatto ja pitsiverhot. Ovesta oikealla kuistinpuoleisella seinällä oli naulakko. Vasemmalla pitkällä seinällä oven puolella ikkunaa oli avohylly ja sen alla useimmiten astiakaappi. Muut huonekalut olivat useimmiten perällä. Mökin viimeisimmät tapetit olivat vaaleankeltaiset, oranssiin vivahtavat ja niissä oli hentoja vaaleanpunaisia metsätähden kokoisia kukkia. Pöydällä oli käsinvirkatut pitsiliinat. Mökin ulkoseinät olivat vaaleanvihreät, nurkkalaudat, ikkunanpielet ja kuisti tummemman vihreät. Katto oli vihreä huopakatto. Mökin katolla oli myös irrotettava lipputanko, jossa juhlapäivinä liehui sota-ajan hevossairaalan siniristinen lippu.
Mökki teki lahjoittajan mukana kaksi muuttoa, mutta poltettiin vuonna 1984. Tällöin osa esineistä oli väliaikaisesti lahjoittajan kummilapsen käytössä Pyhäsalmella Oulun läänissä. Tänä aikana osa leikkimökin esineistä katosi tai rikkoontui, mm. työkalut, kirves, vasara ja saha, puinen pienoiskivääri, pitsiliinat ja nukenvaatteet.
Lahjoittaja toimitti vuonna 1996 myös leikkimökin lukon museolle.
Leikkimökki palveli käyttäjiään pääasiallisesti eläinlääkärin/karjanhoitajan "kotina", sillä lahjoittaja tiesi jo 5-vuotiaana haluavansa isona eläinlääkäriksi, isänsä jalanjäljissä. Leikkihevoset ja lehmät olivat pääosin ulkona laitumella (riimut purineen, kellot kaulassa) ja lypsivät minkä lypsivät, koska sairastelivat niin paljon. Postin tädit kyselivät aina postia hakiessaan lahjoittajalta lehmien maitomääriä ja terveydentilaa. Leikkitoverit olivat tarkoin valittuja tyttöjä, poikkeuksena isä ja 7 vuotta nuorempi Ilkka-serkku.
Leikkimökkiin hankittiin kaikkea, mitä stockmannin leluosastolta voitiin tuohon aikaan saada.

Lahjoittaja kertoo: "Niinpä mökki palvelikin sitten lähinnä eläinlääkärin/karjanhoitajan "kotina", sillä jo 5-vuotiaana tiesin varmasti, että isona minusta tulee ihan oikea eläinlääkäri. Siksipä koko lapsuuteni keskittyikin eläinten ympärille. Leikkihevoset ja lehmät olivat pääosin ulkona laitumella (riimut purineen, kellot kaulassa) ja lypsivät minkä lypsivät, koska sairastelivat niin paljon. Postin tädit Rva Lyra ja Aino Suikkanen kyselivät aina postia hakiessani minulta lehmieni maitomääriä ja terveydentilaa. Minä (n. 5-vuotias) tietysti totisena kerroin. Hevonen (isompi) joutui tietysti myös tekemään kovasti töitä reen ja kärryjen edessä. Tuo punkkien levittämä punatauti (piroplesmasis) oli siihen aikaan kesäisin eniten esiintyvä lehmien sairaus. Mummolan suurkarjan lehmistä saattoi yht´aikaa sairastaa peräti toistakymmentä lehmää ko. tautia. Rakkaimpia lapsuudenmuistojani ovatkin isän mukana tehdyt öiset sairasmatkat Nilsiässä ja ympäristökunnissa, ja kotiinpaluut aamuauringon noustessa, ilmiö, jonka aamu-unisena nykyisin erittäin harvoin näen."

käyttäjä:
Pääasiallinen käyttäjä

objektin historia:
Leikkihevosen esikuva

Puuhevosella nimeltä Täppä oli esikuva lahjoittajan perheen hevosissa. Lahjoittaja kertoo: "Suurempi hevosista, "Täppä", oli lapsuus- ja nuoruus, jopa aikuisvuosieni paras ystävä, elihän se melkein 30-vuotiaaksi. Sain ajaa sillä jo 4-5-vuotiaana. Olin ollut kuulemma erittäin tärkeän näköinen kuskipukilla istuessani mummon istuessa reen perällä. Täppä oli sotahevonen, joka rupesi sodassa vihaamaan miehiä ja lentokoneita. Isä oli ainoa mies, jota se sieti sodan jälkeen. Olihan se jo ennen sotaakin oma persoonansa, vähän oikukas naisten tapaan, mutta rintamalla oikut lisääntyivät. Sodan vihdoin loputtua hevoset palautettiin koteihinsa. Tarkoitus oli koota hevoset Nilsiän "torille", josta omistajat ne noutaisivat. Täppä päätti kuitenkin sotilaskuskistaan välittämättä toisin, ja niinpä se kääntyi hautausmaan tienhaaran kohdalta kotitielle ja tuli suoraan kotiinsa mummolaan ja avoimesta tallinovesta sisään rekineen, kuskeineen, päivineen. Pahaksi onneksi sen ikiomassa pilttuussa sattui olemaan toinen hevonen, mutta kyllähän sotasankari moisesta voiton vei. Se käytti armotta kaviotaan. Täppä tunsi jo sadassa omansa. Se oli kuulemma hirnahtanut, jos isä sattui tulemaan vastaan. Sodan jälkeen Täppä ei totellut ketään muuta kuin Aino-tätiäni ja minua, silloin 10-vuotiasta. Lentokoneita se pelkäsi kuolemaansa saakka. Meidän kolmen ystävyys jatkui vanhetessammekin, kolmikkomme piti yhtä Täpän kuolemaan saakka. Minulla oli suuri onni ja ilo vielä ratsastella sillä ja ajaa kesäisin haravakonetta heinäpellolla. Tuntui, että silloin kesät olivat todella kesiä, kauniita ja aurinkoisia.

Urpu, se pikkuhevonen, oli Täpän ainokainen varsa, valitettavasti vain vieläkin persoonallisempi kuin emänsä. Sekään ei hyväksynyt kuskeikseen muita kuin Aino-tädin ja minut. Se ei soveltunut työhevoseksi, joten teurasauto haki sen suureksi suruksemme aivan liian varhain. Siihen aikaan näet hevoset olivat työjuhtia, eivät mitään hupikaluja."