Kuukauden esine: Elokuussa 1898 nimismies F. W. Chydenius lähetti Lieksasta virkalähetyksen Suomen Muinaismuistoyhdistyksen sihteerille. Lähetys sisälsi 1600-luvun alussa piilotetun hopeakätkön. Kätkö löytyi, kun mökkiläinen Olli Heikkinen oli siirtämässä kiviä Viekin pappilan rakennukseen toukokuussa samana vuonna. Kivet otettiin Viekijoen itäiseltä rannalta, paikasta, jota kutsuttiin Kirkkosuoksi. Kivien välistä oli paljastunut iso määrä ”soikeita hopearahoja”. Kaiken kaikkiaan rahoja otettiin talteen 585 kappaletta. Lisäksi paikalta löytyi kolme hopeista korvarengasta sekä ortodoksinen risti. Yhteensä löytö painoi 411 grammaa ja se liitettiin Valtion historialliseen museon (sittemmin Suomen kansallismuseon) kokoelmiin.

Löytökuvauksessa mainitut ”soikeat hopearahat” ovat venäläisiä kopeekkoja. Suomeksi näitä rahoja kutsutaan tipparahoiksi. Vanhemmassa kirjallisuudessa törmää usein nimitykseen ”puolanlehtinen”, näin esimerkiksi myös löydön alkuperäisissä luettelointitiedoissa. Rahojen nimitykset johtuvat niiden epäsäännöllisestä muodosta, joka on seurausta niiden lyömisestä hopealangalle. Tipparahoja alettiin lyödä 1380-luvulla, jolloin kaikki olivat nimellisarvoltaan dengoja. Vanhimmat Suomesta löytyneet tipparahat on lyöty Novgorodissa ja Pihkovassa 1400-luvun loppupuolella. Vuoden 1535 rahauudistuksen myötä kopeekasta tuli Venäjän pääraha. Dengasta tuli tästä lähtien nimitys puolen kopeekan arvoiselle rahalle. Kopeekan paino oli noin 0,78 grammaa ja dengan 0,39 grammaa. Nimensä kopeekka on saanut rahan kuva-aiheesta, jossa esiintyy ratsastaja keihään kanssa. Suomeksi kopje tarkoittaa keihästä.

Vanhimmat Viekin kätköön sisältyneet 19 rahaa ovat kopeekkoja Iivana IV:n ajalta Moskovan suuriruhtinaana (1533-1547). Iivanan keisarikaudelta (1547-1584) on 72 rahaa, Fjodor I:n ajalta (1584-1598) 72 rahaa, Boris Godunovin ajalta (1598-1605) 172 rahaa, Dmitri II:n eli Vale-Dmitrin ajalta (1605-1606) 55 rahaa, ja Vasili Šuiskin ajalta (1606-1610) 167 rahaa. Nuorin kaikista rahoista on ruotsalaisten Novgorodissa aikavälillä 1611-1617 lyöttämä kopeekka, joka on jäljitelmä venäläisistä rahoista. Lisäksi kätkössä oli 44 niin epäselvää tai vinoon lyötyä rahaa, ettei niitä ole voitu määrittää tarkemmin. Tällaiset löydöt osoittavat, että tipparahoja voitiin käyttää hyvin pitkiä aikoja, eivätkä ne menettäneet arvoaan hallitsijan vaihtuessa.

Rahat ja muut esineet on selkeästi tarkoituksella kätketty maahan, vahingossa kukaan ei ole niitä hukannut. Isot rahakätköt ovat yleensä syntyneet joko talletuksina tai vaaran uhatessa piilotettuina aarteina. Yleensä talletukset sisältävät hyvälaatuisia rahoja pidemmältä ajanjaksolta. Hätätilanteessa, esimerkiksi sodan aikana, piilotetut kätköt eivät ole käyneet läpi samanlaista valintaa, vaan ne sisältävät rahoja, joita jollain henkilöllä on sattunut olemaan sillä hetkellä. Tällaisiin kätköihin on tietysti myös voinut sekoittua vanhempia säästöjä ja usein ne sisältävät myös muita arvoesineitä. Myös ryöstösaaliit kätkettiin usein tilapäisesti maahan.

Rahojen ajoituksen perusteella Viekin hopea-aarre on kätketty 1610-luvulla. Ruotsin ja Venäjän väliset rajakiistat olivat jatkuneet koko 1500-luvun, ja Täyssinän rauhan (1595) jälkeen maiden rajalinja noudatti pitkälti Pähkinäsaaren rauhan (1323) rajaa. Rurikien hallitsijadynastia sammui Venäjällä vuonna 1598, mikä johti sekasorron aikaan. Tämä jatkui vuoteen 1613 ja samalla ruotsalaiset pyrkivät taas valtaamaan uusia alueita Venäjällä. Tsaari Vasili Šuiski teki sopimuksen Käkisalmen läänistä Ruotsin kanssa, mutta Šuiskin seuraaja ei suostunut luovuttamaan aluetta Ruotsille. Tämän takia syntyi ns. Inkerin sota, jonka aikana ruotsalaiset valtasivat muun muassa Novgorodin kaupungin.

Todennäköisesti Viekin kätkö on piilotettu juuri näiden levottomuuksien aikana. Karjalan pohjoisosissa Inkerin sota johti monien seutujen autioitumiseen ja vuoden 1615 autiotilaluettelossa autioiksi on merkitty Ilomantsi, Pielisjärvi, Suistamo, Salmi ja Suojärvi: kyseisillä alueilla ei ole ollut yhtään veronmaksukykyistä taloa. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Ruotsi sai Käkisalmen läänin ja Inkerinmaan. Näihin aikoihin monet ortodoksiset asukkaat jättivät omaisuutensa ja pakenivat Venäjän puolelle. Väestö korvautui luterilaisilla uudisasukkailla, mikä johti uusiin selkkauksiin ja oli yksi syy ruptuurisotaan, jota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1656-1658. Tämän sodan jälkeen suurin osa ortodokseista, jotka olivat vielä Stolbovan rauhan jälkeen jääneet asumaan vanhoihin kyliin, pakenivat Venäjälle ja jättivät jälkeensä autiokyliä, kalmistoja sekä erilaisia kätköjä.