Kiilamaisista kangaskappaleista ommeltuja patalakkeja käytettiin aikoinaan koko Suomessa. Ne ovat keskiajan pohjoismaista perua, mutta sama lakkityyppi tunnettiin aikoinaan myös Keski-Euroopassa. Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa tämän päähineen nimitys on kairalakki, mm. Satakunnassa ja Hämeessä nyörilakki, mikä johtuu kangaskiilojen nyörimäisistä reunustusiisnoista. Keski- ja Pohjois-Pohjoismaalta tunnetaan patalakin nimityksenä kairalakin ohella pitnilkka (SMA), joka on satoja vuosia vanha ruotsinmaalainen kalottipäähineen nimitys (Pylkkänen 1970). Patalakkeja käytettiin aikoinaan myös kirkko- ja matkapäähineinä, kunnes ne 1800-luvun kuluessa alenivat arvossa vain arki- ja työpäähineiksi. Patalakkeja oli paikoitellen ostettavissa esim. markkinoilta käsityöläisten tuotteina. Mm. Oulussa laitakaupungin köyhät vaimot hankkivat ansiotuloja patalakkien valmistuksella, ja muissakin kaupungeissa oli niiden ompelijoita.

Kiiloista ommeltu päänmyötäinen kiilalakki, kairalakki, patalakki tunnetaan keskiajalta lähtien asiakirjoissa nimeltä pitnilkka. Se ommeltiin tavallisesti kuudesta kiilamaisesta kappaleesta, joita yhdistävät saumat peitettiin nyörein tai nauhoin. Neljästä kappaleesta ommeltu lakki tunnettiin myös nimellä korsmyssa. 1500-luvulla pitnilkkaa käytettiin suojapäähineenä sotilaiden kypärän alla. Patalakki oli 1600-luvulla yleinen alemman porvariston ja kansanmiehen päähine. Kaupunkien myssyntekijät valmistivat kiilalakkeja, joita sai ostaa markkinoilta ja kaupunkien puodeista. Kiilalakkiin kelpasivat myös käytetyt vaatteet. Patalakki oli myös kansan keskuudessa vainajan päähine.