Haku

Kaksi tarinaa gradun tekemisestä : Itsensä johtamisen näkökulma

QR-koodi
Finna-arvio

Kaksi tarinaa gradun tekemisestä : Itsensä johtamisen näkökulma

Pro gradu -tutkielma on oppimistehtävä, jonka vaatima osaaminen ja prosessin pitkä kesto saattavat aiheuttaa epävarmuuden tuntemuksia ja monia muita negatiivisia tunteita oman osaamisen suhteen. Tällöin itsensä johtaminen ja ajattelutapojen tiedostaminen muodostavat tärkeän osa-alueen, joka voi edistää työn tekemistä. Itsensä johtaminen on yksilön taito, joka liittyy yksilön uskoon omiin kykyihinsä selviytyä itselleen asettamista tavoitteista. Mitä vahvempi yksilön usko omaan itseensä on, sitä enemmän hän on valmis näkemään vaivaa päämäärän saavuttamiseksi. Ajattelu pohjautuu sosiokognitiiviseen teoriaan, jonka mukaan ihmisen käsitykset ja toiminta on hänen itsensä säädeltävissä. Artikkelin tavoitteena on selvittää, minkälainen merkitys itsensä johtamisella on tutkielman valmistumisen kannalta. Aineisto koostuu kahdesta narratiivisesta haastattelusta, joissa juuri valmistuneet opiskelijat kuvaavat tutkielman tekemisen polkuansa. Tarinoissa käsiteltävät tutkielmaprosessit ovat erilaisia sekä kestoltaan että työtavoiltaan, mutta tarinoista on tunnistettavissa, että opiskelijan vahva usko omaan pystyvyyteen ohjaa työn vaiheita ja tukee valmistumista. Tarinoiden kautta keskeisiksi tekijöiksi valmistumisen kannalta nousevat esiin tavoitteellisuus, työn merkityksellisyys sekä oman luontaisen työtavan tunnistaminen ja siten tekemisen mielekkyys.

Tallennettuna: