Tutkielmassani olen tutkinut Pohjanmaalla asuvien maahanmuuttajaoppilaiden ruotsinkielen taitoa peruskoulun päättövaiheessa vuonna 1998. Maahanmuuttajaoppilaita oli yhteensä 10 kuudesta eri peruskoulusta, kuusi tyttöä ja neljä poikaa. Oppilaista yksi oli 18-vuotias, muut olivat 17-vuotiaita. Oppilaat olivat kotoisin Bosniasta (1), Bulgariasta (1), Iranista (2), Kosovosta (1), Kuwaitista (1) ja Vietnamista (4). Yksi oppilaista oli ollut Suomessa vain kolme vuotta ja kolme oppilaista oli ollut Suomessa jo yhdeksän vuotta.

Tutkielmassani olen perehtynyt kaksikielisyyteen, sen eri käsitteisiin, siihen, miten ikä ja äidinkielen osaaminen vaikuttavat vieraan kielen oppimiseen ja omaksumiseen. Olen lähestynyt ongelmaa lähettämällä oppilaille kyselyn, jossa tiedusteltiin tietoja oppilaiden perhetaustasta, koulunkäynnistä sekä saamastaan äidinkielenopetuksesta Suomessa. Kyselyn lisäksi olen haastatellut oppilaita, jonka haastattelun yhteydessä he ovat lukeneet lyhyen lehtiartikkelin ja vastanneet sitä koskeviin kysymyksiin sekä kertoneet mitä he näkevät heille esitetyssä kuvassa. Lisäksi olen arvioinut oppilaiden kirjoittamat aineet. Suullisen kielitaidon arvioinnissa olen käyttänyt sekä holistista että analyyttistä arviointia. Sekä kirjallisen että suullisen kielitaidon arvioinnissa arvosteluasteikkona olen käyttänyt arvosanoja välillä A (eipuhu/kirjoita ollenkaan ruotsia) – F (puhuu/kirjoittaa kuin syntyperäinen).

Kyselyn tuloksista ilmeni, että kolme oppilaista ei ollut saanut äidinkielen opetusta olleenkaan Suomessa, kaksi oli saanut opetusta joinakin vuosina ja neljä koko peruskoulun ajan. Lisäksi ilmeni, että neljä oppilasta ei ollut saanut ruotsinkielen tukiopetusta, viisi oppilasta joinakin vuosina ja vain yksi koko peruskoulun ajan. Tutkimuksen tulos oli, että ne, jotka olivat saaneet äidinkielen opetusta ja tukiopetusta ruotsinkielessä, osasivat puhua ja kirjoittaa ruotsia huomattavasti paremmin kuin ne, jotka eivät olleet saaneet ollenkaan tai vain vähän opetusta kyseisissä aineissa.