Harmaa talous on globaali ilmiö, josta seuraa yhteiskunnalle vuosittain merkittäviä tulonmenetyksiä, kun lakisääteisiä veroja ja veroluonteisia maksuja laiminlyödään. Toimenpiteet harmaan talouden torjumiseksi ovat 1990-luvun lopulta alkaen kehittyneet jatkuvasti niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Yksi keskeinen osa kehitystä on ollut julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden välinen yhteistyön lisääntyminen, minkä johdosta sivullisten tiedonantovelvollisuus on laajentunut. Tässä pro gradu -tutkielmassa keskeisimpänä tarkastelun kohteena on finanssilaitosten tiedonantovelvollisuus Verohallinnolle verotusmenettelylain mukaan. Lisäksi tutkielman tarkoituksena on tarkastella tiedonantovelvollisuuden merkitystä ja asemaa osana tehokasta harmaan talouden torjuntaa. Tutkielman tutkimusmetodi on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen, joten tutkielman lähteinä on hyödynnetty Suomen lainsäädäntöä sekä muita oikeuslähteitä, kuten Verohallinnon antamia syventäviä vero- ohjeita, oikeuskirjallisuutta sekä vallitsevaa oikeuskäytäntöä. Vaikka tutkielma perustuu pääasiallisesti lainopilliseen tutkimusmetodiin, tutkimuskysymyksiä tarkastellaan myös veropoliittisesta sekä harmaan talouden torjuntaan perustuvasta näkökulmasta.

Sivullisten tiedonantovelvollisuudesta säännellään verotusmenettelylain 3 luvussa, jossa se on jaoteltu yleiseen ja erityiseen tiedonantovelvollisuuteen. Yleisellä tiedonantovelvollisuudella tarkoitetaan säännöllistä, automaattista ja massaluonteista tietojen luovuttamista, kun taas erityinen tiedonantovelvollisuus on kertaluonteista ja perustuu yksilöytyihin tiedonantopyyntöihin. Verotusmenettelylain mukaisen yleisen tiedonantovelvollisuuden lähtökohtana on sivullisen laaja tiedonantovelvollisuus, ja erityinen tiedonantovelvollisuus on lähtökohtaisesti viranomaisten toissijainen keino hankkia tietoja. Vaikka verotusmenettelylaki asettaa kansallisella tasolla menettelylliset raamit tiedonantovelvollisuudelle, kansainväliset sopimukset, EU:n direktiivit sekä Verohallinnon ohjeet ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun perehdytään tiedonantovelvollisuutta koskevaan sääntelyyn yksityiskohtaisemmin.

Tutkielman ensisijaisena tavoitteena on selvittää, kuinka laaja finanssilaitosten tiedonantovelvollisuus tosiasiassa on, ja miten tiedonantovelvollisuus edesauttaa harmaan talouden torjuntaa. Finanssilaitoksilla on poikkeuksellinen asema harmaan talouden torjunnan näkökulmasta, sillä valtaosa kaikesta rahavirrasta kulkee rahoitusjärjestelmän kautta. Näin ollen finanssilaitoksilla on hallussaan sellaista taloudellista informaatiota, joka on ensisijaisen tärkeää tehokkaan verovalvonnan kannalta. Verohallinnon tiedonsaanti ja edellytykset verovalvontaan on pyritty turvaamaan muun muassa VML 21 §:n mukaisella vertailutietotarkastuksella, jossa verotarkastus kohdistuu sivulliseen, joka on velvollinen luovuttamaan tietoja kolmansista eli verovelvollisista. Vertailutietotarkastusten avulla veroviranomaiset pystyvät tarkastamaan eri lähteistä saamiaan tietoja ristiin ja paikantamaan mahdollisia väärinkäytöksiä tai laiminlyöntejä. On myös huomioitava, että finanssilaitosten tiedonantovelvollisuuden laajentumisen myötä pankkisalaisuuden painoarvo on pienentynyt, mikä on aiheuttanut tiettyjä haasteita asiakkaiden yksityisyyden suojan näkökulmasta.