Haku

Teknillinen korkeakoulu, päärakennus rakenteilla, 1960-luvun alku, Alvar Aalto

QR-koodi

Aineistosta vastaa

  • Aalto-yliopiston arkisto

Teknillinen korkeakoulu, päärakennus rakenteilla, 1960-luvun alku, Alvar Aalto

Entisen TKK:n sydänalueeseen kuuluivat mm. pääauditorio korotettuine piazzoineen ja ulkoilma-amfiteattereineen (kuvassa keskellä). Vähitellen kampus levisi keskusviheriön ympärillä kukkuloilla, joista entinen kartanonmäki varattiin päärakennukselle (kuvassa) ja mm.vastapäinen mäki palveluille ja vapaa-ajantoiminnoille. Tyypillistä Otaniemen vuosina 1961 - 1975 valmistuneille rakennuksille olivat punatiilestä paikalla muuratut julkisivut ja tummahkoon sävyyn maalatut, puurakenteiset nauhaikkunat sekä tietty ajan rationalistiseen ja rakenteellisuutta korostavaan arkkitehtuuriin liittyvä yleisilme. Viuhkamainen kattomuoto toteutettiin TKK:n päärakennuksen auditorioon sekä ostoskeskukseen. Niissä, samoin kuin pääkirjastossa, kattomateriaalina oli kupari, ja niiden lisäksi monissa varsinkin hierarkkisesti tärkeällä paikalla sijaitsevissa rakennuksissa kuparia käytettiin katteen lisäksi muun muassa räystäs- ja ikkunapelteihin. Keskeiselle kampusalueelle luonteenomaiset ulkotilojen järjestelyt, kuten sisäänkäynteihin liittyvät betonilaatoitukset ja Aallon toimiston suunnittelemat valaisintolpat, perustuvat suurelta osin alueen vilkkaan rakentamisen vuosien 1961 - 1975 suunnitelmiin.
Teknillisen korkeakoulun peruskiven muuraustilaisuus pidettiin 8.11.1962, harjannostajaiset 31.5.1963 ja vihkiäistilaisuus 9.9.1966. Hallinnon lisäsiipi (puuttuu kuvasta vasemmalla) valmistui 1974, joten kuva on otettu ennen kyseistä vuotta. Taustalla vasemmalla nostokurjella ilmeisesti rakennetaan koneinsinööriosaston päärakennusta.

Tallennettuna: