Tarttuva haimakuoliotauti IPN (Infectious Pancreatic Necrosis) on akvabirnaviruksen aiheuttama helposti leviävä kalatauti, joka aiheuttaa taloudellisia tappioita viljellyillä lohikaloilla maailmanlaajuisesti. Viruksesta esiintyy nykytietämyksen mukaan seitsemän eri taudinaiheuttamiskyvyltään vaihtelevaa genoryhmää (1–7), joista genoryhmään 5 kuuluvia viruksia on pidetty potentiaalisesti vakavimpina taudinaiheuttajina. Genoryhmän 5 IPN-virustartunta on Suomen sisävesialueilla lakisääteisesti vastustettava, valvottaviin eläintauteihin kuuluva kalatauti.

Ruokaviraston Eläintautibakteriologian ja -patologian yksikössä sekä Eläintautivirologian yksikössä vuosina 2014-2021 tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten IPN-virustartuntojen epidemiologiaa ja taudinaiheuttamiskykyä sekä viruskantojen geneettisiä ominaisuuksia. Tutkimuksen ensimmäisessä osa-alueessa kuvailtiin sisämaan vesistöissä vuosina 2012-2014 kalanviljelylaitoksilla todettua laajaa IPN-epidemiaa. Tutkimuksessa selvisi, että epidemian aiheutti IPNV genoryhmän 2 virus, joka geneettisen analyysin perusteella on todennäköisesti peräisin merialueelta. Virus aiheutti vähäistä kuolleisuutta, mutta taudille tyypillisiä kliinisiä muutoksia kaloissa. Lisäksi tautia todettiin esiintyvän myös kalojen virustaudeille epätyypillisen korkeissa veden lämpötiloissa, jopa 22 ⁰C.

Tutkimuksen toisessa osa-alueessa selvitettiin vuosien 2000-2015 aikana kerättyjen IPN-viruskantojen perimää, etsien mahdollisia muutoksia viruskannoissa. Tutkimuksessa analysoitiin 88 viruskantaa viruskapsidiproteiini VP2 -geenin osalta. Lisäksi suoritettiin kokogenomisekvensointi 11 viruskannasta. Tutkimusten perusteella todettiin Suomessa esiintyvän kolmea IPNV-genoryhmää: genoryhmiä 2,5 ja 6. Genoryhmän 2 virusta esiintyy sisävesialueilla, kun taas merialueella esiintyy kaikkia kolmea genoryhmää. Genoryhmät 2 ja 5 osoittivat ainoastaan vähäistä ryhmien sisäistä perinnöllistä variaatiota, mutta genoryhmässä 6 todettiin kahta eriävää alaryhmää. Genoryhmä 6 suurempi geneettinen eroavuus muista genoryhmistä ilmeni kokogenomisekvensoinnissa.

Kaikissa tutkituissa viruskannoissa todettiin sellaisia emäsyhdistelmiä viruksen kapsidiproteiinin (VP2) perimässä, joiden on aiempien tutkimusten perusteella todettu olevan yhteydessä vähäiseen taudinaiheuttamiskykyyn genoryhmän 5 IPN-tartunnoissa. Suomessa todetut genoryhmän 2 viruskannat olivat kuitenkin aiheuttaneet kaloissa IPN-taudin oireita sekä lisääntynyttä kuolleisuutta, ja tutkimuksen viimeisessä osa-alueessa tutkittiinkin tartuntakokeen avulla Suomessa esiintyvien kolmeen eri genoryhmään kuuluvien suomalaisten IPN-viruskantojen taudinaiheuttamiskykyä suomalaiselle kirjolohikannalle. Tartuntakokeessa todettiin genoryhmän 5 virusten aiheuttavan kohtalaista kuolleisuutta ja genoryhmän 2 vaihtelevaa, mutta vähäisempää kuolleisuutta kirjolohella. Genoryhmän 6 virusten taudinaiheuttamiskyky jäi tutkimuksessa epäselväksi.

IPN on pääasiassa pienten kirjolohenpoikasten tauti. Suomalaisessa kirjolohenviljelyssä poikastuotanto on pääosin keskittynyt sisämaan kalanviljelylaitoksille. Korkean taudinaiheuttamiskyvyn omaavan viruskannan leviäminen poikaslaitoksille voisi aiheuttaa suuriakin tappioita, joten viruksen leviämisen ennaltaehkäisy on erittäin tärkeää. Taudin leviämisen ehkäisemistä voidaan edistää tehokkailla bioturvallisuustoimilla, lisäksi lakisääteinen genoryhmän 5 IPNV-tartuntojen torjunta on perusteltua myös jatkossa kotimaisen kirjolohen poikastuotannon turvaamiseksi.