Saa suorittaa! on tutkielmani näyttelijän suorittamisesta. Tutkimuskysymykseni on: Mitä suorittaminen on, ja miten siihen pitäisi näyttelijäntaiteen opettajana suhtautua? Olen pyrkinyt kirjoittamaan työni siten, että näyttelijäntaidetta tuntematon lukija pystyy seuraamaan sitä vaivatta.

Aloitan kertomalla aluksi muutamia esimerkkejä tilanteista, joissa olen havainnut näyttelijöillä suorittamista. Ensin avaan tarkasti yhden kokemuksen omassa työssäni näyttelijänä, ja sen jälkeen muutaman katsojakokemuksen. Kolmanneksi kerron pari esimerkkiä suorittamisesta opettajan näkökulmasta. Esimerkkien lisäksi puran hiukan taustalla olevaa ajatteluani niistä. Kolmannessa luvussa pohdin suorittamista sanana, yhteiskunnallisena ilmiönä ja suorittamista teatterin kontekstissa. Mitä suorittamisesta puhutaan näyttelijöiden keskuudessa? Kerron lyhyesti myös omasta suorittajataustastani ja miksi suorittaminen on alkanut minua kiinnostaa.

Neljännessä luvussa avaan muutamia näyttelijän kannalta tärkeitä käsitteitä, kuten kontekstia, toimintaa ja materiaalien suhteisuutta. Kirjoitan auki näyttelijän tehtävää ja avaan työnkuvaa yleisellä tasolla. Yritän kuljettaa lukijaa mukanani pohtiessani, miksi suorittaminen voi olla näyttelijälle epäedullista. Löydän yhteyksiä läsnäolon, reagoinnin, mielen, tietoisuuden, henkisten arvomerkityksien ja näyttelijän näkymättömyyden välillä etsiessäni hyvän näyttelijäntaiteen ominaisuuksia. Viidennessä luvussa kerron häpeätutkija Brené Brownin tutkimuksista. Haavoittuvaisuus nousee minulle keskeiseksi käsitteeksi hyvän näyttelijäntaiteen yhteyteen. Voidaksemme elää eheää ja merkityksellistä elämää, meidän on uskallettava olla haavoittuvaisia. Haavoittuvaisuus on rohkeutta ja edellyttää epävarmuutta, riskinottoa ja emotionaalista suojattomuutta. Katsojat haluavat nähdä näyttelijän haavoittuvaisuutta, sillä silloin taideteoksen henkinen arvomerkitys koetaan. Avaan Brownin tutkimusta hänen kirjansa Uskalla haavoittua kautta. Puhun häpeästä, riittämättömyydestä, luottamuksesta, haavoittuvaisuudesta, suojamekanismeista ja strategioista suojauksiamme vastaan. Luvun lopussa esittelen Brownin määritelmän rakkaudesta ja hänen kymmenen tienviittaansa eheään elämään. Kuudennessa luvussa minulla on muutamia ehdotuksia näyttelijäntaiteen opettajalle, joka haluaa vaalia opetuksessaan haavoittuvaisuutta. Kyseessä ei ole kattava listaus, vaan keskeneräisiä ehdotuksia tutkimukseni päätteeksi.

Erityisesti seuraavien henkilöiden ajatuksia käytän työssäni: Brené Brown, Hannu-Pekka Björkman, Yoshi Oida, Tiina Pirhonen, Kaisa Korhonen, Elina Reenkola, David Mamet, Jerzey Grotow