Haku

Elävä portfolio

QR-koodi

Elävä portfolio

Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen voi olla joskus haastavaa meille jokaiselle. Kuinka kuvailen itseäni ja vahvuuksiani? Millainen juuri minä olen? Ajoittain oman itsensä ääriviivoja voi olla vaikea hahmottaa ja on hyvä pysähtyä pohtimaan kuka minä oikeasti olen. Elävä Portfolio –mallin kehittämistyöstä kuuluu suuri kiitos kehittäjäasiakkaille. Kehittäjäasiakkaat ovat olleet merkittävässä roolissa eri mallien ja niissä käytettävien työkalujen kehittämisessä ja pilotoinnissa. Työskentelyn eri vaiheiden suunnittelussa on kuunneltu osallistujien tarpeita, mielenkiinnon kohteita ja ideoitu toimintatapoja yhdessä osallistavalla otteella. Yhtenä Elävä Portfolio –mallin arvokkaimpana asiana kehittäjäasiakkaiden keskuudessa pidettiin sitä, että jokainen toimintaan osallistuva pääsi itse vaikuttamaan oman työskentelynsä kulkuun ja näin siitä muodostui hyvin henkilökohtainen. Toivotamme jokaiselle Elävä Portfolio –malliin tutustuvalle inspiroivia lukuhetkiä, ja rohkaisemme hyödyntämään malleja luovasti erilaisiin tarpeisiin muokaten ja uutta innovoiden!

Tallennettuna: