Haku

Verkottumista ja vertaiskehittelyä : 10 vuotta tutkimus- ja aluekehitystyötä

QR-koodi

Verkottumista ja vertaiskehittelyä : 10 vuotta tutkimus- ja aluekehitystyötä

Tutkimus- ja aluekehitystyö on ammattikorkeakoulujen perustehtävää. Tätä varten erilaiset kehittämisen foorumit ja verkottuminen ovat tärkeitä. Keski- Uudellamaalla on jo kymmenen vuoden ajan toiminut yhteistyöverkosto, joka on järjestänyt foorumeita verkottumiseen ja hyvien käytäntöjen edistämiseen ja levittämiseen. Toimijoina ovat koulutusorganisaatiot, Sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalitaito ja useat alueella toimivat järjestöt.

Toteutuneita seminaareja ja niiden suhdetta aluekehittämiseen käsittelee tässä julkai¬sussa artikkeli Kymmenen vuotta aluekehittämistä. Se kuvaa kehittämistyön monivaihei¬suutta ja kulloinkin esillä olleita aiheita.

Vuonna 2014 seminaari oli valtakunnallinen ja kansainvälinen. Sen teemana oli kulttuuri ja kieli ohjauksessa. Tämä mahdollisti aluekehityksen päivän yhdistämisen Euroopan so¬siaalirahaston rahoittaman Romako -hankkeen päätösseminaariin. Hankkeen tavoitteena oli koota ja levittää romani- ja maahanmuuttajataustaisten ihmisten ohjauksen ja koulu¬tuksen hyviä käytänteitä sekä Suomesta että Ruotsista.

Seminaarin avaaja kansanedustaja Pekka Haavisto totesi, että ”voimme tehdä valintoja siitä, mitä haluamme omaksua, mutta meillä ei ole varaa eristäytyä muista kulttuureista”. Hän haastoi näkemään yksilöt yksilöinä eikä ensisijaisesti etnisen ryhmän edustajina. Kohtaamisissa on tärkeää kunnioittaa kunkin etnistä taustaa.

Tutkija Jaana Viljarannan mukaan oppijaminäkuvaan vaikuttavat monet sisäiset ja ulkoi¬set tekijät. Aikuisten arviot lasten kyvyistä ovat merkityksellisiä oppijaminäkuvan muo¬toutumisessa. Lapset ja nuoret tarvitsevat tukea valintoihinsa erityisesti siirtymävaiheis¬sa, joissa minäkuvan vahvistuminen on usein mahdollista.

Dosentti ja kasvatustieteen tohtori Christina Rodell Olgac Södertörns högskolasta käsitteli romaniväestön moninaisuutta ja sen yhteiskunnalliseen asemaan Ruotsissa liittyviä haasteita ja kehittämistyötä. Esimerkkinä oli sillanrakentajakoulutus, joka on viiden kunnan ja Södertörn hogskolan tekemää uraauurtavaa työtä kulttuurisen ymmärtämyksen lisäämiseksi.

Tavoitteena on kehittää inklusiivisia työtapoja. Koulutet-tavat ovat eri romaniryhmistä ja he ovat työsuhteessa kuntaan.

Työpajoissa oli esillä romani- ja maahanamuuttajaväetön yhteiskunnallista osallisuutta edistäviä hankkeita ja projekteja eri puolilta Suomea.

Tallennettuna: