Sökning

"Hiki kyllä tuli ja pulssi naputti toista sataa, mutta onnistumisen iloa en tuntenut" : tarinoita epämiellyttävistä liikuntakokemuksista

QR-kod

"Hiki kyllä tuli ja pulssi naputti toista sataa, mutta onnistumisen iloa en tuntenut" : tarinoita epämiellyttävistä liikuntakokemuksista

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten liikunnan opettajat ja ohjaajat aiheuttavat omilla toimillaan epämiellyttäviä liikuntakokemuksia. Tästä johtuen tutki-muksen tavoitteena oli myös löytää keinoja siihen, ettei vastaavia liikunnan opettajien tai ohjaajien aikaansaamia epämiellyttäviä liikuntakokemuksia enää syntyisi. Lisäksi oli tarkoitus selvittää, miten kanssaliikkujien toiminta vaikuttaa epämiellyttävien liikuntakokemusten syntymiseen ja ilmapiiriin. Tutkimuksen aineistoksi kerättiin tarinoita epämiellyttävistä liikuntakokemuksista. Koska tutkimusmenetelmä oli kvalitatiivinen, aineiston keruussa panostettiin enemmän tarinoiden laatuun kuin määrään. Aineisto kerättiin Tampereen Ahjola-opiston kirjoittajaryhmistä. Tarinoita palautettiin yhteensä kahdeksantoista, mutta aineisto muodostui lopulta kahdestatoista tarinasta. Aineiston valintakriteeriksi muodostui se, mainittiinko tarinassa epämiellyttävien liikuntakokemusten muodostajaksi liikunnan opettaja tai ohjaaja, vai ei. Lopullinen aineisto sisälsi siis yhteensä kaksitoista tarinaa, joissa opettajat tai ohjaajat olivat toimillaan aiheuttaneet epämiellyttäviä liikuntakokemuksia. Tarinoista yhdeksän oli keski-iältään 60-vuotiaiden naisten ja kolme keski-iältään 57-vuotiaiden miesten kirjoittamia. Aineiston analysoinnin tuloksena liikunnan opettajat ja ohjaajat voivat vaikuttaa epämiellyttävien liikuntakokemusten syntymiseen monin tavoin. Liikunnan ohjauksesta vastaavan tulee pystyä tarjoamaan jokaiselle yksilölle jotakin. Opettajan tai ohjaajan on kiinnitettävä erityistä huomiota monipuolisten opetustyylien käyttöön, mutta muistaa samalla, että jokaisella oppilaalla on oma oppimistyylinsä. Jotta liikunnan parissa ei syntyisi epämiellyttäviä kokemuksia ja jotta liikuntaa ei muisteltaisi vielä vuosienkin päästä huonossa valossa, on hyvän, mukavan ja toiset huomioonottavan ilmapiirin rakentumiseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Hyvää ilmapiiriä ei yksikään opettaja tai ohjaaja voi yksin luoda, vaan sen muodostavat opettaja tai ohjaaja ja kaikki kanssaliikkujat yhdessä. Hyvä ilmapiiri vaikuttaa positiivisesti tunteisiin ja tukee yksilön kehitystä ja itseluottamuksen kasvua.

The primary goal of this study was to investigate how instructors in physical education had caused unpleasant experiences through their actions. Therefore a derived second-ary goal was to find means to prevent such experiences in the future. A tertiary goal was to investigate how the actions of co-exercisers contribute to the formation of un-pleasant experiences and the overall atmosphere. The material for the study comprised first-hand accounts on unpleasant experiences in supervised exercise. The research methodology was qualitative, so the emphasis of the materials was on quality rather than quantity. The materials were gleaned from the study groups of the Ahjola-institute of Tampere. The total number of stories gathered was eighteen, out of which twelve made it to the final cut. The criteria which determined if a story was chosen was whether it identified the instructor as the cause of un-pleasant experience or not. The final selection of the sources was formed from twelve stories where the instructors had clearly caused unpleasant experiences through their own actions in supervised exercise. There were nine stories from women, whose aver-age age was 60 years and three stories from men whose average age was 57 years. The analysis reveals that physical education instructors can affect the formation of unpleasant experiences in many ways. Instructors should be able to offer something for every individual. A teacher or instructor must put considerable effort into using various teaching methods whilst remembering that every individual under instruction has a different learning style. In order to avoid unpleasant experiences and exercises being remembered in a bad light after several years, one must concentrate in fostering a pleasant and accommodat-ing atmosphere. A good atmosphere cannot be created by the instructor alone, it must be a joint effort between all the participants. A good atmosphere has a positive effect on feelings and it supports individual development and good self esteem.

Sparad: