Haku

Teen sen kotona : - etätyön hyödyt ja haasteet työntekijän näkökulmasta

QR-koodi

Teen sen kotona : - etätyön hyödyt ja haasteet työntekijän näkökulmasta

Etätyöllä tarkoitetaan sellaista työtä, joka suoritetaan varsinaisen työpaikan, esimerkiksi toimiston, ulkopuolella työntekijän ja työnantajan sopimuksesta. Etätyön suorittamispaikka on työntekijän päätettävissä. Etätyön tekeminen on Suomessa seitsenkertaistunut vuosien 1990 - 2008 välillä. Palkansaajista 10 % tekee etätyötä viikoittain, 28 % satunnaisesti ja 34 % tekee joitain töitä osittain tai joskus etänä.

Opinnäytetyössä selvitettiin etätyön hyötyjä ja haasteita, syitä etätyön tekemiselle ja etätyön motivoivuutta ja tehokkuutta. Raportin tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena ja haastattelututkimuksena. Kyselyyn vastasi 119 henkilöä, joista tarkasteluryhmään otettiin 69 vastaajaa eri toimialoilta: 30 henkilöä teki töitä myös etänä ja 39 ei tehnyt etätöitä. Haastattelututkimuksessa haastateltiin neljää etätyötä tekevää henkilöä. Kyselytutkimuksen ja haastattelututkimuksen kysymykset laadittiin osin Maslowin 8-tasoisen tarvehierarkiateorian ja sivuavasti Herzbergin kaksifaktoriteorian pohjalle.

Tutkimuksesta selvisi, että etätyö on työmuotona motivoiva ja tehokas. Fysiologisten tarpeiden täyttymisen osalta etätyö on ravinnonsaannin kannalta haaste, mutta riittävän unensaannin osalta hyöty. Turvallisuudentunteiden tyydyttymisen osalta etätyön tekeminen on hyöty. Yhteenkuuluvuuden tunteen tyydyttymisen osalta etätyö ei ole hyöty eikä haaste, kuten ei myöskään arvonannon tunteiden tyydyttymisen osalta. Kognitiivisten ja esteettisten tarpeiden osalta etätyön tekeminen on hyöty. Itsensä toteuttamisen tarpeiden osalta etätyö ei ole haaste eikä hyöty mutta itsensä ylittämisen osalta se on haaste.

Valtaosa etätyötä tekevistä teki etätyötä omasta toiveestaan. Heistä, jotka eivät etätyötä tehneet, suurin osa haluaisivat tehdä etätyötä. Tärkein syy etätyön tekemiselle sekä etätyötä tekevien että etätyötä tekemättömien osalta oli omavalintainen työympäristö.

Opinnäytetyötä varten tutkittujen lähteiden ja teorioiden sekä tutkimuksessa selvinneiden seikkojen pohjalta laadittiin myös ehdotuksia, millä toimin etätyönteko saataisiin mahdollisimman toimivaksi: työnantajan tulee huolehtia teknologiasta ja voisi osallistua myös ergonomisiin seikkoihin ja työntekijän tulee kehittää itsensä johtamisen sekä työn organisoinnin taitoja ja huolehtia hyvinvoinnistaan.

Tallennettuna: