Opinnäytetyöni tavoitteena oli tuottaa tietoa kotoisten valkuaiskasvien käytöstä lypsylehmien ruokinnassa ja siten osaltaan edistää Suomen valkuaisomavaraisuutta. Tarkoituksena oli myös tarkastella valkuaisruokinnan kannattavuutta ja ympäristövaikutuksia. Työn toimeksianta-jana toimi Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuais-omavaraisuuteen -hanke.

Työni koostuu teoriaosasta sekä ProAgrian Karjakompassilla tehdyistä laskelmista, joissa vertailtiin eri valkuaisrehuvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia tuotantoon sekä talouteen. Yhtenä tärkeimpänä tarkastelun kohteena oli maitotuotto – rehukustannus. Laskelmat pohjautuivat Mustialan karjan kevään 2017 tuotantotuloksiin. Laskettuja ruokintoja ei testattu käytännössä. Laskelmissa käytetyt valkuaisrehut olivat teollinen puolitiiviste, rypsi, herne ja härkäpapu. Säilörehuina oli joko nurmi- tai puna-apila-säilörehu tai nurmisäilörehun ja härkäpapusäilörehun yhdistelmä.

Vertailussa puolitiivistettä sisältävällä ruokinnalla saavutettiin paras maitotuotos. Osa rypsistä voitiin korvata herneellä tai härkäpavulla ilman, että se vaikutti maitotuotokseen tai maidon rasva- ja valkuaispitoisuuksiin. Sen sijaan rypsin korvaaminen kokonaan herneellä tai här-käpavulla alensi merkittävästi maitotuotosta, mutta toisaalta se nosti maidon pitoisuuksia.

Nurmisäilörehun korvaaminen puna-apilasäilörehulla paransi tuotannon kannattavuutta laskettuna maitotuotto - rehukustannus. Kannattavimmat ruokinnat sisälsivät puna-apilasäilörehua ja rypsiä tai osa rypsistä oli korvattu herneellä tai härkäpavulla. Vastaavasti tuotannon kannattavuus heikkeni, kun osa nurmisäilörehusta korvattiin härkäpapusäilörehulla.