Haku

PALKKATUKITYÖN MERKITYS ALLE 25-VUOTIAILLE NUORILLE JATKOSUUNNITELMAN KANNALTA : Selvitys palkkatukityöllistämisen käytöstä Oulun kaupungissa

QR-koodi

PALKKATUKITYÖN MERKITYS ALLE 25-VUOTIAILLE NUORILLE JATKOSUUNNITELMAN KANNALTA : Selvitys palkkatukityöllistämisen käytöstä Oulun kaupungissa

Opinnäytetyömme tutkii palkkatukea ja sen historiaa Oulun kaupungissa ja sitä auttaako palkkatuki nuorta alle 25-vuotiasta työllisyyden jatkopolulla palkkatukijakson jälkeen. Selvitimme myös miten palkkatukea käytetään julkisella sektorilla Oulun kaupungissa, ja kuinka suuri merkitys sillä on nuorten jatkotyöllistymisen kannalta. Tutustuimme myös kaupungin vallalla oleviin käytäntöihin palkkatukeen liittyen sekä yhteistyöhön TE- toimiston kanssa. Opinnäytetyön teoriaa on kerätty painottuen Työ- ja Elinkeinoministeriön ohjeistuksiin sekä linjanvetoihin. Tärkeää on ollut tutkailla lakia julkisista työvoimapalveluista, johon myös TEM:n ohjeistukset ja käytännöt pohjautuvat. Olemme tutustuneet Oulun nuorisotyöttömyyden erityispiirteisiin, varsinkin nuorisotyöttömyyden korkeaan asteeseen ja sen syihin. Aineistoa on kerätty aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta sekä erilaisista katsauksista ja ohjeistuksista. Teoriatieto on ajantasaista varsinkin ohjeistusten ja eri tilastojen kohdalla. Tueksi tutkimukseen on tehty kysely Oulun kaupungin eri toimijoille, jotka käyttävät palkkatuettua työvoimaa. Olemme myös haastatelleet TE- toimiston nuorten työvoimaneuvojaa. Kyselyllä ja haastattelulla on tarkoitus saada suoraa tietoa kentältä jota voidaan verrata palkkatuen alkuperäisen tarkoituksen kanssa ja ne toivat myös uutta tietoa ja näkökulmaa jota voidaan verrata teoriatietoon. Teoriaosuudessa esille nousi Oulun nuorisotyöttömyyden korkea taso, jota ei ole saatu laskettua suunnitellusti. Kyselyn ja haastattelun tulokset toivat esiin tosiasian että, tukityöllistettyjen työpanosta käytetään vakiintuneisiin työtehtäviin. Myös byrokraattiset ongelmat ja yhteydenpidon puute eri toimijoiden välillä nousivat esiin. Työhönvalmentajan merkitys tulosten perusteella voisi olla ratkaisu nuoren jatkopolun suunnittelussa ja jatkotyöllistymisen kannalta.

Tallennettuna: