Haku

Toimintaopas rakennusalan yhteistyöverkostolle

QR-koodi

Toimintaopas rakennusalan yhteistyöverkostolle

Rakennusalan yritys- ja yhteiskuntavastuu vaatii rakennussektorin toimijoilta lainsäädännön edellyttämien toimintatapojen ja -käytäntöjen noudattamista. Näitä tekijöitä ovat muun muassa tuotantoketjujen läpinäkyvyys, hyvä työturvallisuus, henkilöstön hyvinvointi ja tinkimätön harmaan talouden torjunta. Vastuullisesti toimivat yritykset myös ylittävät lainsäädännön ja yhteistyöverkoston sille asettamat vaatimukset. Rakennusalalla on tärkeää myös vahvistaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä synnyttää häiriötöntä työkulttuuria, jotta rakennushankkeissa päästäisiin aina parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Tämän toiminnallisen ja työelämälähtöisen opinnäytetyön tavoitteena oli koota yhteen rakennusalaan liittyvää lainsäädäntöä, avainasioita ja laatia niistä opas suomalaisen kiinteistö- ja rakennusalalla toimivan konsernin SRV Yhtiöt Oyj:n yhteistyöverkostolle. Peruslähtökohtana oppaan laadinnassa oli, että sen tuli olla kompaktin kokoinen, sekä selkeä ja toimiva, ja samalla kuitenkin aihealueet riittävän yksinkertaisesti esittävä. Opasta on tarkoitus käyttää SRV:n työmailla toimivien aliurakoitsijoiden ja heidän työnjohtonsa opastuksessa. Työ toteutettiin perehtymällä rakennusalaan liittyviin lakeihin ja säädöksiin sekä yleisiin hyviin toimintakäytäntöihin. Tämän lisäksi opinnäytetyöprosessin aikana suoritettiin haastatteluja ja havainnointia SRV:n työmaalla. Teorian, haastattelujen, havainnoin ja SRV:n kanssa pidettyjen palaverien pohjalta työ ohjautui ja opas sai lopullisen muotonsa.

Opinnäytetyön raportissa esitellään oppaan laadinnan tausta ja tavoitteet, keskeiset käsitteet ja menetelmät, oppaan teoreettinen viitekehys, opinnäytetyön toteutuksen eri vaiheet sekä työelämän ja opinnäytetyön tekijän arviot työstä. Projektin tuloksena syntynyt 16-sivuinen SRV - Toimintaopas yhteistyöverkostolle on raportin liitteenä. Toimintaopas otettiin käyttöön SRV Yhtiöt Oy:n työmailla kesäkuussa 2010.

Tallennettuna: