1910-luvulla alkoi Harlemissa muodostua jazzpianotyyli jonka nimeksi vakiintui stride vasemman käden suorittaman nopean harpontaliikkeen mukaan. Tämän työn tavoitteena on tuoda julki tuloksiani ja ajatuksiani jotka muodostuivat vuosien varrella ottaessani selvää siitä, kykenisinkö itsekin oppimaan kyseistä tyyliä. Stride nimittäin tunnetaan vanhoista mestareistaan, joiden kädet olivat todella suuret, ja monet ammattipianistitkin ovat jättäneet tutustumatta tyyliin koska eivät pienemmistä käsistään johtuen kykenisi toistamaan kaikkea mestarien soitosta.

Olen aina pitänyt klassisesta musiikista, perinteisestä jazzmusiikista ja sitä edeltäneestä ragtime-musiikista. Stride-harjoittelusta muodostui vähitellen yhä suurempi osa omaa pianonsoittoani - kuin varkain. Opinnäytetyö on kirjoitettu hyvin henkilökohtaisesta perspektiivistä, sillä stride-pianosta kehkeytyi itselleni hyvin läheinen ja ”omaksi” koettu tyyli.

Opinnäytetyötä varten olen ottanut selvää striden historiasta ja kartoittanut sen eri avainhahmoja ja soittotekniikoita. Työ on rajattu koskemaan lähinnä vain vasenta kättä, joka on stride-tyylin suhteen ehdottomasti olennaisempi käsi. Olen pyrkinyt selvittämään mistä stridessa todella on kysymys, miten se esimerkiksi eroaa tunnetummasta ragtime-musiikista ja mikä kaikki loppujen lopuksi onkaan mahdollista toteutettavaa myös pienillä käsillä. Vuosien varrella olen tullut usein melko intuitiivisestikin kehitelleeksi erilaisia omia harjoitteita, joista osan olen nyt koonnut tämän opinnäytetyön kuudenteen kappaleeseen ja pyrkinyt jakamaan järkevästi eri osioihin. Haastavimpiinkin ilmiöihin löytyi omista kehitelmistäni erilaisia ratkaisuja, vaikka ne eivät aina olekaan aivan yksinkertaisimmasta päästä. Selvitäkseen suurten maailmassa tarvitsee pieni nokkeluutta ja pitkäjänteisyyttä. Striden kohdalla kenties myös hiukan hulluutta ja huumorintajua.

Tästä työstä löytyvillä eväillä olen itse löytänyt vähitellen tarvittavaa itsevarmuutta ja uskoa tuleviin stride-pianistisiin haaveisiini. Suhtaudun nykyisin tyyliin vahvasti ilonsekaisella kunnioituksella, jonka toivoisin edes osittain tarttuvan tämän työn lukijaan. Pelko pois!