Opinnäytetyön tarkoituksena on saada enemmän tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä ajatuksia ja tunteita syntyy, kun saa raskausdiabetesdiagnoosin, millaisia kokemuksia naisilla on saamastaan tiedosta ja tuesta sekä millaisia kokemuksia ja tuntemuksia heillä on raskausdiabeteksen hoidosta.

Tämä on laadullinen tutkimus, jossa puolistrukturoituja haastatteluja käytettiin tiedonkeruu menetelmänä. Yhteensä haastateltiin neljää äitiä, joilla joko oli tai oli ollut raskausdiabetes. Äidit olivat iältään 24 – 39 vuotta, kun he sairastuivat. Haastattelut analysoitiin laadullisen sisältöanalyysin kautta. Teoreettisena lähtökohtana käytettiin Dorothea Oremin teoriaa itsehoidon tasapaino.

Tuloksessa tuli esiin sekä yhtäläisyyksiä että eroja äitien raskausdiabeteksen tuntemuksista ja kokemuksista. Kaikki äidit reagoivat eri tavalla diagnoosin saamiseen. Suurin osa äideistä koki saavansa hyvin tietoa, mutta he olivat kuitenkin toivoneet saavansa tietoa enemmän. Tiedonsaannissa oli myös tyytymättömyyttä. Suurin osa äideistä koki saavansa hyvää tukea joko hoitohenkilökunnalta, perheeltä tai molemmilta. Raskausdiabeteksen hoitoon suurin osa oli tyytyväisiä ja osa heistä muutti sen pohjalta elintapojaan. Verensokerimittauksiin äidit suhtautuivat neutraalisti, hermostuneesti tai kokivat ne raskaaksi. Johtopäätös on, että jokaisen äidin kokemus on hänen omansa ja että ei ole oikeaa tai väärää vastausta ja sen takia tuloksessa on sekä yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja.