Tämä opinnäytetyö käsittelee aihetta, jossa lapsi joutuu seksuaalirikoksen uhriksi tai herää epäilys, että lapsi on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi. Poliisin tietoon saattaa tulla ilmoitus alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta esimerkiksi sosiaaliviranomaisten, koulun, sijoituskodin kautta tai ilmoituksena suoraan poliisille.

Työn tarkoitus on selvittää mitä kaikkia seksuaalirikosnäytteitä otetaan lapselta, joka on seksuaalirikoksessa asianomistajana ja kuka päättää näytteiden ottamisesta. Lisäksi on tarkoitus selvittää mikä merkitys näytteillä on todistelun kannalta ja miten ensipartion tulisi toimia. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena ja tutkimustulokset saimme haastattelemalla poliisia, lääkäriä ja asianajajaa, joilla kaikilla on kokemusta seksuaalirikosten parissa työskentelystä. On kuitenkin oleellista huomata, että tutkimukseen on haastateltu vain yhtä alansa edustajaa, joten saatuja tutkimustuloksia ei voida liikaa yleistää.

Haastatteluihin on laadittu haastattelurunko ja haastatteluista saatuja tuloksia on analysoitu valitsemiemme tutkimuskysymyksien pohjalta. Tutkimustulosten mukaan seksuaalirikosnäytteet eivät eroa lapsilla ja aikuisilla. Sen sijaan näytteenottotavoissa on eroja. Näytteiden ottamisesta päättää poliisi ja lapsen vanhemman tai vanhempien ollessa epäillyn asemassa lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen, on lapselle hankittava edunvalvojan sijainen. Ensipartion tulee taltioida mahdollisesta rikospaikasta näytteitä ja toimitettava asianomistaja mahdollisimman pian seksuaalirikosnäytteiden ottamiseen.