Sökning

Vanhempien kokemukset viidennen luokan laajoista terveystarkastuksista

QR-kod

Vanhempien kokemukset viidennen luokan laajoista terveystarkastuksista

Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää vanhempien kokemuksia viidennen luokan oppilaiden laajoista terveystarkastuksista. Vanhemmilta kysyttiin, miten tärkeinä he pitävät tarkastukseen kuuluvia asioita. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla viidennen luokan oppilaiden laajoja terveystarkastuksia voidaan kehittää tarvittaessa vastaamaan enemmän vanhempien tarpeita.

Tutkimus toteutettiin käyttämällä kvantitatiivista tutkimusmenetelmää ja tutkimusaineisto kerättiin tätä tutkimusta varten laaditulla kyselylomakkeella. Kohdejoukkona olivat Rauman kaupungin kouluterveydenhuollossa asioivat äidit ja isät. Lomakkeita jaettiin 62 kappaletta, joista palautui täytettynä 53. Vastausprosentiksi muodostui 91 %. Tutkimusaineisto analysoitiin tilastollisesti. Tutkimustulokset esitettiin prosentteina ja kaavioina.

Tulosten mukaan vastaajat pitivät tärkeänä lapsen kasvun ja kehityksen seurantaa ja tarkastukseen kuuluvia tutkimuksia. Tärkeänä pidettiin myös keskustelua lapsen koulunkäyntiin ja vapaa-aikaan liittyvistä asioista. Erittäin tärkeäksi koettiin keskustelu lapsen kaverisuhteista ja kiusaamisesta. Vastaajat pitivät myös melko tärkeänä, että lapsen sisarussuhteista sekä perheen yhteisestä ajasta keskustellaan tarkastuksessa. Tarkastukseen osallistuneista vanhemmista suurin osa piti erittäin tärkeänä keskustelua lapsen terveystottumuksista kuten nukkumisesta, ravitsemuksesta ja päihteistä. Vanhemmat pitivät myös erittäin tärkeänä, että heidän esille ottamista asioista kes-kustellaan tarkastuksessa.

Tästä tutkimuksesta on hyötyä laajojen terveystarkastusten kehittämisessä paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi, kun tiedetään paremmin mitä asioita vanhemmat pitävät tärkeinä. Jatkotutkimushaasteena voitaisiin tutkia tulevaisuudessa, onko Rauman alakouluissa kehitetty esimerkiksi viidennen luokan oppilaiden laajoihin terveystarkastuksiin kuuluvaa keskustelua päihteidenkäyttöön ja terveystottumuksiin liittyvistä asioista. Lisäksi voitaisiin tutkia, miten vanhemmat toivoisivat juuri terveysneuvontaa kehitettävän. Tämäntapainen tutkimus voitaisiin suorittaa uudelleen muutaman vuoden kuluttua Raumalla ja katsoa miten tarkastuksen sisältö on kehittynyt.

The purpose of this thesis was to explore parents’ experiences of the fifth grade students comprehensive health checkups in a School Healt in Rauma. The aim was to produce information about issues which students parents felt important and to publish this information. Another aim was to develop children’s comprehensive checkups to meet better the parents needs.

A quantitative approach was applied in the thesis. The data were collected by a questionnaire drawn up for this study. The target group consisted of the mothers and fathers of fifth grade students who attended the primary schools in Rauma. Altogether 90 questionnaires were given to the primary schools. The response rate was 53 per cent. The response consists of 37. The data were analyzed statistically and the results are presented in percents and diagrams.

The results show that a very important discussion was held in the student's bullying experience. The majority of surveyed parents considered it extremely important that there is discussion of questions that parents have raised. In addition to a rather im-portance was that in the health checks are discussed student's exercise habits and hobbies, as well as the use of the Internet. The discussion on the students use of intoxicants is also considered very important.

Follow up research challenges could be explored in a few years about whether Rauma primary schools developed a discussion for example fifthgrade students extensive health checks on students behaviour after substance use and related issues of health habits In addition the health surveillance in different areas of primary school could be explored in more detail. It could for example study how the parents would like to see the health advice developed.

Sparad: