Haku

UR Much-musiikkivideo

QR-koodi

UR Much-musiikkivideo

Opinnäytetyön aiheena oli tehdä musiikkivideo säveltämääni musiikkikappaleeseen UR Much. UR Much voidaan musiikillisesti laveasti tulkiten sijoittaa populaarimusiikin tyylilajiin.

Rockmusiikin ja popmusiikin markkinoinnissa käytetään nykyään elimellisenä osana musiikkivideota. Näin ollen musiikkivideolle on jo olemassa implisiittiset standardit, joiden myötä katsoja tunnistaa musiikkivideon nimenomaan musiikkivideoksi. Näiden itseään jäyhästi säätelevien populäärimusiikin mekanismien ja lainalaisuuksien puitteissa olen pyrkinyt kehittämään musiikkivideon dramaturgista ilmaisua. Toinen pääpainopiste on ollut esteettisesti kiinnostavassa ja rikkaassa ilmaisussa, kuitenkaan tinkimättä siitä, että kuvien merkitysten tulee liittyä teoksen musiikilliseen ja lyyriseen sisältöön.

UR Much-musiikkivideon tekeminen alusta loppuun lähtien aina laulun säveltämisestä videon lopulliseen leikkaukseen on ollut työläs mutta inspiroiva matka. Matkan aikana olen oppinut paljon videotyön teknisestä suorittamisesta ja myös omat taiteelliset ihanteeni ovat vahvistuneet sekä visuaalisen maailman esikuvani kristallisoituneet.

Tallennettuna: