Vanhempiaan hoivaavat aikuiset lapset ovat yhä kasvava omaishoitajaryhmä ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Yhteiskunta säästää ikääntyneiden hoivamenoissa merkittäviä summia läheisten antaman hoivan ansiosta. Läheisten antaman hoivan myötä mahdollistetaan monien ikäihmisten kotona asuminen mahdollisimman pitkään. Usein toissijaiseksi jää läheistään hoitavien omaisten jaksaminen ja hyvinvointi. Tässä opinnäytetyössä haluan tuoda muistisairaista vanhemmistaan huolehtivien tyttärien äänen kuuluviin. Halusin selvittää, kuinka he kokevat vanhempiensa muistisairauden ja minkälaisen merkityksen he antavat vertaistuelle.

Opinnäytetyön toteutin yhteistyössä Keski-Suomen Muistiyhdistyksen Osallistuva muistisairas-hankkeen kanssa. Opinnäytetyötäni varten haastattelin viittä tytärtä, jotka kävivät hankkeen järjestämässä vertaistukiryhmässä. Vertaistukiryhmä on suunnattu aikuisille lapsille, joiden vanhemmat sairastavat muistisairautta. Opinnäytetyöni toteutettiin kvalitatiivisena eli laadullisena tutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua ja aineisto analysointiin sisällönanalyysillä.

Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että tyttäret kokivat vanhempiensa muistisairauden muuttaneen heidän elämäänsä. He kokivat vanhemman hoivaamisen sitouttavan ja aiheuttavan paljon huolta. Toisaalta tutkimuksesta ilmeni muistisairauden tuovan myös hyviä asioita. Tutkimuksesta selvisi myös tyttären ja vanhemman roolien vaihtuneen muistisairauden myötä. Tutkimuksesta ilmeni, että tyttären ja muistisairaan vanhemman suhde oli muuttunut monella tavalla, mutta päällimmäisenä asiana nousi suhteen lähentyminen ja osittain jopa paraneminen. Tutkimus osoitti vertaistuen olevan erittäin merkittävä ja tärkeä asia. Jatkotutkimusaiheena voisi olla esimerkiksi miesten kokemuksien tutkiminen samaan aiheeseen liittyen.