Haku

Seikkailukasvatuksellinen purjehduskurssi sijoitetuille nuorille

QR-koodi

Seikkailukasvatuksellinen purjehduskurssi sijoitetuille nuorille

Opinnäytetyön tehtävänä oli järjestää seikkailukasvatuksellinen purjehduskurssi sijoitetuille nuorille. Purjehduskurssin avulla oli tarkoitus vastata seuraaviin tutkimuskysymyksiin: 1. Millaista purjehdus oli nuorten kokemana? 2. Minkälaiset ohjaajan ominaisuudet mahdollistavat purjehduskurssin järjestämisen ja seikkailun toteutumisen? 3. Millaiset näkymät opinnäytetyö antaa purjehduksen käyttämiselle voimaantumisen välineenä lastensuojelussa? Purjehduskurssille osallistui kolme 13–15-vuotiasta sijoitettua nuorta. Nuoret hankittiin kurssille ottamalla yhteyttä sekä yksityisiin että julkisiin lastensuojelulaitoksiin ja perhekoteihin. Purjehduskurssi kesti 10 päivää. Purjehduskurssin järjestämisessä pohdittiin seikkailukasvatuksen ja voimaantumisen lisäksi ohjaamista sekä ohjaajan roolin muuttumista kurssin aikana.

Opinnäytetyössä sovellettiin laadullisen tutkimuksen toimintatutkimuksellisia piirteitä. Aineiston keruumenetelminä käytetiin, osallistuva havainnointia, nuorten kirjoittamia kirjoituksia, palautekeskustelua sekä nuorten kanssa työskenteleville aikuisille lähetettyä kyselyä. Aineiston analysointimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällön analyysiä, abduktiivista päättelyä.

Kurssin aikana tehtyjen havaintojen sekä nuorten kanssa työskentelevien aikuisten vastausten perusteella selvisi, että purjehduskurssi on mahdollisesti lisännyt nuorten itseluottamusta ja kykyä selvitä yksin uusista ja yllättävistä tilanteista. Kurssin näytti antaneen nuorille voimauttavia kokemuksia. Järjestetyn kurssin perusteella voidaan sanoa, että seikkailukasvatuksellista purjehdusta voidaan käyttää toiminnallisena menetelmänä lastensuojelussa, sillä se antaa hyvät mahdollisuudet voimaannuttavien kokemusten hankkimiseen, koska purjehdukseen sisältyy epävarmuutta, yllätyksellisyyttä ja tilanteita, joista selviämiseen on luotava uusia toimintamalleja. Kurssin aikana ohjaajan rooli muuttui nuorten kanssa suorittavasta ohjaajasta taustalla olevaksi purjehduksen turvallisuuden takaavaksi ohjaajaksi.

Purjehduksen järjestäminen eri pituisina kursseina antaisi lisää mahdollisuuksia selvittää purjehduksen vaikutuksia nuorten itsetunnon ja minäkuvan kehittymisessä ja vahvistumisessa. Ajallisesti pidemmän, esimerkiksi kolme kesää kestävän kurssin järjestäminen ja sen luomien purjehduskokemusten havainnointi antaisi mahdollisuuden tutkia purjehduksen voimauttavia vaikutuksia syvemmin.

Tallennettuna: