Haku

Sähköinen taloushallinto mikroyritykselle

QR-koodi

Sähköinen taloushallinto mikroyritykselle

Tämän opinnäytetyön tavoitteena on helpottaa, sekä kannustaa mikroyrityksen päätöstä siirtyä sähköiseen taloushallintoon. Opinnäytetyössä on lähtökohdaksi otettu mikroyritys, joka pohtii sähköiseen taloushallintoon siirtymistä. Opinnäytetyön teoriaosuudessa selvennetään mikroyritykselle sähköisen taloushallinnon peruskäsitteitä tavalliselle ihmiselle ymmärrettävällä kielellä. Teoriaosuus perustuu lakeihin ja säädöksiin, sekä olemassa olevaan maksimissaan 5 vuotta vanhaan alan kirjallisuuteen ja oppaisiin, joihin olen tutustunut tätä opinnäytetyötä varten.

Siirtymisen helpottamiseksi opinnäytetyössä esitellään kolme erilaista mikroyrityksille sopivaa sähköisen taloushallinnon ohjelmaa perustoimintojen, käytettävyyden, hinnan sekä siirtymisen osalta. Ohjelmistojen hinnan vertailussa on käytetty myös esimerkkiyrityksiä havainnollistamaan todellisia kuluja. Esiteltävät ohjelmat ovat valikoituneet markkinoilla olevista mielestäni mikroyritykselle sopivista vaihtoehdoista. Tieto ja kokemus ohjelmista perustuvat ohjelmatalojen nettisivuihin, taloushallintoliiton tutkimustuloksiin, omiin aikaisempiin sekä opinnäytetyötä tehdessä karttuneisiin kokemuksiin kyseisistä ohjelmista.

Opinnäytetyössä käsitellään myös mikroyrityksen sähköiseen taloushallintoon siirtymisen ongelmia, pelkoja ja haasteita. Opinnäytetyössä pohditaan, kuinka siirtymiseen olisi hyvä valmistautua sen onnistumiseksi toivotulla tavalla. Tämän osuuden teoriapohjana on käytetty aiemmin mainittuja oppaita ja kirjallisuutta sekä suuren tilitoimiston edustajan sähköisen tiedoksiannon kommentteja. Tämä opinnäytetyön osio sisältää myös omakohtaista työurani mukana tullutta kokemusta sekä ajatuksia.

Tallennettuna: