Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia nykyaikaisten olympialaisten perustajan paroni Pierre de Coubertinin luoman olympia-aatteen eli olympismin ilmenemistä Helsingin vuoden 1952 olympialaisissa ja niiden järjestelyissä. Tutkielmani tehtävänä on selvittää, missä määrin olympismi vaikutti järjestäjien toimintaan ja motivoi heitä toimimaan olympismin mukaisella tavalla. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: Miten olympismi näkyi ja vaikutti Helsingin vuoden 1952 olympialaisten valmistelutöissä ja kisatapahtumissa? Millä tavoin aate ilmeni vuoden 1952 olympialaisissa ja sen toimijoiden teoissa? Mitkä muut tekijät saattoivat olympismin lisäksi vaikuttaa toimijoiden tekoihin?

Metodina tässä tutkielmassa on R.G. Collingwoodin kysymyksen ja vastauksen -logiikka. Tutkielmassani hyödynnän Sigmund Lolandin teoriaa olympismista. Lolandin mukaan olympismilla on neljä päämäärää, joista ensimmäinen on kasvattaa yksilöitä urheilun avulla paremmiksi niin mieleltään kuin fyysisiltä kyvyiltään. Toisekseen olympismin tulisi yhdistää eri yhteiskuntaluokat urheilun keinoin, jotta yhteiskunnassa toteutuisi tasa-arvo ja demokratia paremmin. Olympismin tulisi tämän jälkeen johtaa kolmanteen päämääräänsä, joka oli ulottaa sovinto kansojen välisiksi. Neljänneksi olympismin tulisi luoda niin sanotusti esikuvia, joiden malli innostaisi ihmisiä urheilemaan.

Aineistona tässä tutkielmassa käytän Helsingin kaupunginarkistosta löytyviä Helsingin olympialaisten järjestelytoimikunnan (XV Olympia Helsinki 1952) asiakirjoja, joista ilmenee, millaisiksi järjestelytoimikunta ajatteli olympialaisista muodostuvan. Helsingin kaupunginarkistossa ovat myös Suomen Kansan Ryhtiliikkeen asiakirjat. Niiden avulla pääsin selville siitä, millä tavoin suomalaiset halusivat ulkomaalaisia vieraitaan kohdeltavan 1940-1950-lukujen taitteessa. Suomen Urheiluarkistossa kävin läpi Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) ja Työväen Urheiluliiton (TUL) asiakirjoja, joita tutkimalla pääsin selville siitä, miten urheilun keskusjärjestöjen välit kehittyivät olympialaisten lähestyessä. Keskusjärjestöt organisoivat muun muassa Suomen olympiajoukkueen valmennuksen. Lisäksi hyödynnän Suomen Urheilulehteä ja TUL-lehteä, jotka löytyvät Suomen Urheiluarkistosta. Lehtien avulla tulkitsen Helsingin olympialaisten kisatapahtumia.

Olympismissa on kyse siitä, että olympialaisista tulisi muodostua kansainväliset rauhan juhlat. Neuvostoliitto osallistui ensimmäistä kertaa historiassaan Helsingin kisoihin ja tämä merkitsi kilpailujen tason paranemista ja olympialaisten ulottumista itäblokkiin. Korean ja Saksan yhtenäisistä olympiajoukkueista puuttui kuitenkin noin puolet maan väestöstä, sillä Pohjois-Korealta ja Itä-Saksalta puuttui edustus maiden olympiajoukkueista. Kommunistisen Kiinan saatua osallistua, Taiwan päätti jättäytyä olympialaisista. Lisäksi Etelä-Afrikan joukkueesta puuttuivat kokonaan mustat urheilijat maassa vallinneen rotusorron vuoksi.

Suomen Kansan Ryhtiliikkeen suurin anti olympialaisille oli se, että järjestö pyrki kasvattamaan raittiiden elämäntapojen ja käytöstapojen kautta suomalaisia hyviksi olympiaisänniksi. Olympismin kannalta keskeistä oli se, että järjestö pyrki kasvattamaan "oikeaa urheiluhenkeä", jonka mukaan tärkeintä ei ollut voittaa, vaan osallistua. Suomen julkisuuskuvan kannalta "oikea urheiluhenki" antaisi Ryhtiliikkeen mukaan enemmän leimaa maalle kuin järjestelyt, joiden takia oli tärkeää, että maassa vallitsi hyvä henki ihmisten välillä.

Yhteishengen kasvattaminen oli eräs olympismin teemoista. Tärkeää oli, että SVUL ja TUL saisivat sovittua liittojen välisen urheilukriisin, joka oli puhjennut vuonna 1946 TUL:n irtisanottua liittojen välisen yhteistoimintasopimuksen. Urheilukriisin pitkittyessä uhkasi se koko olympiaprojektia, sillä Suomen kannalta olisi näyttänyt huonolta, mikäli asiaa ei olisi saatu soviteltua. Kumpikin liitto pyrki parhaimpansa mukaan käyttämään olympialaisten tulevaa isännyyttä hyväkseen, joten olympismin mukaisesta vilpittömästä yhteistyön hengestä ei ollut juuri tietoa Suomen urheilun liittotasolla. Liitot solmivat niin sanotun "linnarauhan" vuonna 1951 olympialaisten ajaksi. Hauras olympiarauha alkoi murentua kuitenkin jo olympialaisten jälkeen liittojen välisten riitojen vuoksi.

Olympismi onkin hyvin monitulkintainen ja tutkielmani tulkinta siitä on vain yksi mahdollinen, sillä pluralistinen olympismi antaa aineksia tulkita sitä hyvin laajasti. Tämän takia tutkielmani pääanti on siinä, että se pyrkii antamaan työkalun sille, miten lähestyä olympismia ja mitä kaikkea Helsingin vuoden 1952 olympialaisissa voidaan tulkita olevan olympismin mukaista.