Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan vaiheittaisten ohjeiden rakennetta suomenkielisissä käyttöohjeissa. Vaiheittaiset ohjeet ovat yksi keskeinen osa teknisen viestinnän lopputuotteita ja siten myös tutkimusta. Van der Meij ym. (2003) ovat luoneet kyseisten ohjeiden tarkasteluun nelikantamallin (Four Components Model), jota jakaa niiden piirteet neljään kategoriaan: tavoitteisiin, edellytyksiin, toimintoihin ja reaktioihin sekä ei-toivottuihin tilanteisiin. Tutkielmassa arvioidaan, sopiiko malli suomenkielisten ohjeiden arviointiin.

Nelikantamallin lisäksi tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu proseduraalisesta diskurssista ja sen taustoista. Tutkielmassa käsitellään etenkin kyseistä diskurssin muotoa ja sitä, miten ongelmanratkaisun mallit ja klassinen retoriikka yhdistyvät siinä.

Tutkimuksen aineisto koostuu yhteensä 36 yksittäisestä vaiheittaisesta ohjeesta, joista puolet on ohjelmisto- ja puolet laitteisto-ohjeita. Aineistoa analysoidaan nelikantamalliin avulla sekä kvalitatiivisesti että kvantitatiivisesti. Tuloksia vertaillaan mallin kehittäjien saamiin tuloksiin, ja erojen ja yhteneväisyyksien mahdollisia syitä tarkastellaan lähemmin.

Tutkimuksessa ilmenee, että nelikantamalli sopii pitkälti sellaisenaan myös suomenkielisten vaiheittaisten ohjeiden analysointiin. Suurin ongelma eivät ole kieli- tai kulttuurierot, vaan mallin paikoittainen tulkinnanvaraisuus. Tämä tutkielma esittääkin ehdotuksia tarkentavista määritelmistä silloin, kun alkuperäinen malli ei ole antanut tarkkoja ohjeita kulloinkin analysoitavan ja laskettavan yksikön määrittelyyn. Näistä määritelmistä tulee olemaan apua, jos nelikantamallia halutaan tulevaisuudessa soveltaa suomenkielisten käyttöohjeiden tarkasteluun. Eräs vaihtoehto jatkotutkimukseen on analyysin toteuttaminen suuremmalla aineistolla ja sen tulosten vertailu tähän tutkielmaan ja nelikantamallin kehittäjien tuloksiin.

Avainsanat: vaiheittainen ohje, vaiheittainen tieto, käyttöohje, proseduraalinen diskurssi