Tässä tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojelun dokumentointia ja lapsen läheissuhteiden käsittelyä lastensuojelun asiakaskertomuksilla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista tietoa lasten läheissuhteista on luettavissa lastensuojelun avohuollon asiakaskertomuksilta sekä millaisia merkityksiä tiedosta muodostuu. Tutkimuksena aineistona on kymmenen lastensuojelun avohuollon asiakaskertomusta. Aineisto on poimittu erään suuren suomalaisen kaupungin sosiaaliaseman lastensuojelun avohuollon asiakkuudessa olevien lasten asiakaskertomusten joukosta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi, ja sosiaalityön dokumenttien ymmärretään osaltaan tuottavan lastensuojelun työskentelyä ohjaavia merkityksiä. Tutkimuksessa aineiston analyysimenetelmänä käytetään retorista diskurssianalyysia.

Aineistossa vallitseva tapa kertoa lapsen läheissuhteista oli tuottaa läheissuhteita koskevaa tietoa epäsuoran kerronnan keinoin. Aineistosta löytyi kolme lapsen läheissuhteita koskevaa diskurssia. Läheissuhteiden kiistanalaisuuden diskurssissa lapsen läheissuhteita käsitellään huolta aiheuttavina ja lastensuojelun puuttumista oikeuttavina. Läheissuhteiden tavanomaisuuden diskurssi esittää läheissuhteet todisteena lapsen ja perheen selviytymisestä sekä puhuu lastensuojelun huolenaiheita vastaan. Kolmantena läheissuhteiden oikeudellisen sääntelyn diskurssi käsittelee lapsen läheissuhteita juridisen ulottuvuuden kautta.

Tutkimuksen aineisto on sosiaalityöntekijöiden ammatillisissa käytännöissä tuottamaa ja he käyttävät määrittelyvaltaa kirjoittaessaan lapsen läheissuhteista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kuitenkin myös asiakkaat osallistuvat teksteissä läheissuhteita koskevan tiedon tuottamiseen ja merkityksenantoon. Tutkimuksessa osoitetaan, miten läheissuhteista kirjaaminen on yksi keino tuottaa tietoa lapsesta sekä tuottaa välineitä lapsen tilanteen kokonaisarviointiin lastensuojelun asiakkuuden aikana.