Miksi näytteleminen tuntuu hyvältä? Ei koko ajan, mutta hetkittäin. Hetkiin tuntuu tiivistyvän jotain oleellista taiteesta ja elämästä. Tätä tutkielmaa on motivoinut omakohtainen, hyvä esiintymiskokemus Piaf- rajun elämän lauluja- musiikkiteatteriesityksessä. Esiintymiskokemukseni Èdith Piafina oli täynnä hetkittäisiä, positiivisia tuntemuksia, joita olen kuvaillut esimerkiksi ”rakkaudeksi”. Kuinka lähestyä niin ohikiitävää asiaa kuin hetki? Entä miten puhua hyvästä esityskokemuksesta?

Tarkastelen näyttelijän kokemusta esitystilanteesta ensisijaisesti kehollisuuden ja tilan käsitteiden avulla. Koin esitystilan synnyttämän esiintyjän ja katsojan suhteen ja laulamisen suurimmiksi haasteikseni esitystä harjoitellessa. Koen selvinneeni haasteista kunnialla ja siksi suhteutan esityksessä kokemani tunneskaalan näihin tekijöihin.

Lähestyn ilmaisua, erityisesti laulamista fenomenologian keinoin. Tuon esiin laulamisen ja kuuntelemisen kehollisuuden empaattisen kuuntelemisen kautta ja pohdin äänen ja ilmaisun suhdetta. Tutkielmassani korostuu myös teoksen ennakkosuunnittelussa ja harjoitusvaiheessa tehtyjen ratkaisujen, erityisesti esityksen katsoja- esiintyjä- suhteen tutkimisen osuus. Suhde ymmärretään tässä tilan kautta, ja sillä on tällöin sekä fyysinen että psyykkinen ulottuvuus. Hahmottelen tila- käsitysten avulla esiintymisen fyysisiä olosuhteita ja näyttelemisen tapaa sekä tiloja, joissa esiintyminen tapahtuu. Lopulta tarkastelen myös niitä psyykkisiä, kokemuksellisia tiloja, joita erityisesti laulaminen toimintana voi avata sekä laulajan että katsoja- kuuntelijan kokemukseen. Tilalla tarkoitetaan siis monia asioita. Se on vain yksi olemassaolon ulottuvuus, mutta olemassaoloa ja eksistentiaalista tilaa tuskin voi erottaa toisistaan.

Tuon vielä esille näyttelijän esitystilanteessa kokemien omien tunteiden ja tuntemusten kirjon, jota tarkastelen kognitiivisen psykologian avulla. Näyttelijän esitystilanteessa tuntemat tunteet ja tuntemukset eivät liity roolin mahdollisesti tuntemiin tunteisiin. Minä ammattilaisena ja yksityishenkilönä tunnen esimerkiksi riemua haasteiden voittamisesta, tyydytystä kykyjen riittävyydestä ja nautintoa laulun korkean lopukkeen laulamisesta. Nämä tunteet liittyvät näyttelijän tehtäviin, ei roolihahmoon.

Tutkimusaiheeni kiertyy henkilökohtaisten kokemusteni ympärille, mutta toivon keskustelun ja kohtaamisen mahdollisuutta erityisesti kokemuksellisuuden ymmärtämisen kautta. Ensisijaisesti toivon tämän toteutumista laitosteatteriympäristössä, jotta näyttelijän luova potentiaali osattaisiin hyödyntää paremmin ottamalla näyttelijä mukaan jo esityksen suunnitteluvaiheeseen.