Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa viljelykasvien ja viljelijöiden yhteismuotoutumista osana kumppanuuslajien verkostoja (Barad, Haraway). Esitän työssäni, että kasvit ovat eloisia ja tajuisia olentoja, joihin tulee kohdistaa eettistä pohdintaa niin viljelytyön käytännöissä kuin laajemmin monilajisissa yhteiskunnallisissa yhteismuotoutumisissa. Lähestymistapa siirtää yhteiskuntatieteille tyypillistä tapaa tarkastella ihmisten vuorovaikutusta kumppanuuslajien yhteismuotoutumisten suuntaan. Työtä ohjaa kysymys siitä, millaisia asioita liittyy viljelykasvien ja viljelijöiden kunnioittaviin kohtaamisiin. Kysyn, 1) millaiset viljelyn käytännöt ovat kunnioittavia ja vastavuoroisia viljelykasvien näkökulmasta; 2) millaista on viljelykasvien ja viljelijöiden yhteismuotoutuminen. Pohdin myös, miten kasvien eloisuus ja tajuisuus tulevat esiin viljelijöiden käytännöissä sekä tavoissa jäsentää kasveja.

Tutkielman lähestymistapa punoutuu osaksi feminististä luontokulttuurien tutkimusta. Kutsun lähestymistapaani eloisuuden feminismiksi, sillä siinä yhdistyy sellaisia (uus)materiaalisia feminismejä, ekofeminismejä ja (uus)animistisen jäsentämisen tapoja, jotka näkevät materian eloisana ja vaikutuksia tuottavana, huomioivat erilaisten olioiden keskinäisriippuvaiset yhteismuotoutumiset sekä materian virtauksen näissä prosesseissa.

Aineisto koostuu seitsemän viljelijän puolistrukturoiduista haastattelusta viideltä eri tilalta. Rajasin tarkastelun plantaasioseenin (Haraway, Tsing) käytäntöjä toisin tekeviin tiloihin. Keskityin käytäntöjen tarkasteluun, sillä olin kiinnostunut todellisten kasvien elämismaailmojen rakentumisista. Aineiston analyysin menetelmänä on teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Rakensin kumppanuuslajien, monilajisen etiikan ja (uus)animististen tietämisen tapojen jäsennyksistä kolme kunnioittavan kohtaamisen käytäntöjen analyyttista teemaa, joiden kautta luen aineistoa.

Tarkasteluni perusteella kasvit näyttäytyvät ihmisten elämää kannattelevina eloisina ja tajuisina olentoina, joilla on omanlaisensa tapa olla ja vaikuttaa maailmassa. Kunnioittavat kohtaamiset viljelyn käytännöissä ovat aina paikallisia, mutta niitä ohjaa ymmärrys keskinäisriippuvuuksista sekä vastavuoroisuuden, takaisin katsomisen, kohtuullisuuden ja mahdollisimman pienen tuotetun vahingon eetos. Tämän vuoksi pieni, monimuotoinen, luonnonmukainen ja mahdollisimman (yhteisö)omavarainen viljely näyttäytyy sellaisena tapana tehdä viljelyä, jossa kasvien kunnioittavan kohtaamisen käytännöt pääsevät parhaiten toteutumaan. Tarkasteluni perusteella viljelykasvien kohtaamisen käytännöt muodostuvat sitä kunnioittavammiksi, mitä avoimempia kasveille ollaan vuorovaikuttavina olentoina, mitä paremmin kasvien elämismaailmat ja ekologiset suhteet tunnetaan ja keskinäisriippuvaisuudet tunnistetaan.