Lapsen kuorsaus on tavanomainen syy hakeutua korva-, nenä- ja kurkkutautilääkärin vastaanotolle. Unenaikaisen hengityshäiriön, jonka vaikeusaste vaihtelee säännöllisestä kuorsauksesta obstruktiiviseen uniapneaan, esiintyvyyden lapsiväestössä on arvioitu olevan 3 - 15%:a. Obstruktiivinen uniapnea todetaan noin 1-5 %:lla lapsista.

Lasten unenaikaisen hengityshäiriön tavanomaisin aiheuttaja on kita- ja nielurisojen liikakasvu. Aikuisilla keskeinen, joskaan ei ainoa, syy kyseisiin ongelmiin on ylipaino. Lasten unenaikaisen hengityshäiriön oireet ja löydökset eivät säily samankaltaisina läpi lapsuuden ja nuoruuden vaan ne muuttuvat kasvun myötä. Hengityshäiriön erityispiirteet eri-ikäisillä lapsilla on hyvä tuntea, jotta tila voitaisiin todeta ja hoitaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Varhaisella hoidolla pyritään ehkäisemään mahdollisia pitkäaikaishaittavaikutuksia, joita huonontunut unenlaatu ja lisääntynyt sympaattisen hermoston aktiivisuus aiheuttavat. Lasten unenaikaisen hengityshäiriön on todettu aiheuttavan muun muassa käytöshäiriöitä, kognitiivisen kehityksen häiriintymistä, huonontunutta koulumenestystä, kasvojen kasvun ja purennan kehityksen muutoksia, kokonaiskasvun hidastumista ja sydän- verisuonielimistön toiminnan muutoksia.

Tämä väitöskirja keskittyy unenaikaiseen hengityshäiriöön 2 – 3-vuotiailla lapsilla. Lisäksi väitöskirjaan sisältyy kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi kita- ja nielurisakirurgian vaikutuksista kasvojen ja purennan kehitykseen. Aihepiirit liittyvät toisiinsa, sillä kita- ja nielurisakirurgia on lasten obstruktiivisen uniapnean ensisijainen hoitomuoto. Lisäksi lasten unenaikaisella hengityshäiriöllä sekä kasvojen ja purennan kehityksen muutoksilla on aiemmassa kirjallisuudessa todettu selkeä yhteys.

Väitöskirjan tutkimuksissa havaittiin, että jo 2 – 3-vuotiailla unenaikaisesta hengityshäiriöstä kärsivillä lapsilla voidaan todeta vähäisiä muutoksia kasvojen mittasuhteiden kehityksessä. Tätä havaintoa voidaan pitää merkityksellisenä, sillä aiemmassa kirjallisuudessa unenaikainen hengityshäiriö on liitetty muutoksiin kasvojen ja purennan kehityksessä, ja nyt ensimmäisten muutosten havaittiin alkavan jo varhaisella iällä.

Lapsilla, joilla kuorsauksen lisäksi todettiin obstruktiivinen uniapnea, havaittiin pidempi kokonaiskuorsausajan kesto, kuin lapsilla, joilla todettiin ainoastaan kuorsausta. Kokonaiskuorsausaika on vähän tutkittu mittari lasten obstruktiivisen uniapnean diagnostiikassa. Tehty havainto voikin johtaa uusien diagnostiikkatapojen tutkimukseen ja kehitykseen. Lisäksi obstruktiivisesta uniapneasta kärsivillä lapsilla todettiin keskimäärin suurempi kitarisakoko ja useammin suuhengitystä kuin ainoastaan kuorsaavilla lapsilla. Nielurisojen koossa ryhmien välillä ei havaittu eroa. Systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa löydettiin kohtalaista näyttöä kita- ja nielurisakirurgian suotuisasta vaikutuksesta lasten kasvojen mittasuhteiden ja purennan kehitykseen. Meta-analyysissa voitiin osoittaa kirurgian positiivinen vaikutus alaleuan kasvusuuntaan, joka vähensi kasvojen sivuprofiilin kuperuutta. Kirjallisuuskatsauksen luotettavuutta huononsivat vähäinen sisäänottokriteerit täyttävien tutkimusten määrä sekä matala kokonaispotilasmäärä. Lisäksi tutkimusten toteutustavat erosivat merkittävästi toisistaan ja yksittäisten tutkimusten laatu oli korkeintaan keskinkertainen.

Kokonaisuudessaan väitöskirja lisää tietoa lasten unenaikaisesta hengityshäiriöstä erityisesti vähäntutkitussa 2 – 3-vuotiaiden ikäryhmässä. Väitöskirjan tulosten perusteella voidaan todeta, että pienten lasten unenaikaiset hengityshäiriöoireet tulee huomioida ja hoitaa, sillä ensimmäisiä merkkejä pitkäaikaisvaikutusten ilmaantumisesta havaittiin jo tässä ikäryhmässä. Lisää tutkimusta tarvitaan kokonaiskuorsausajan käytöstä lasten unenaikaisen hengityshäiriön diagnostiikassa, sekä kitarisakirugian vaikuttavuudesta ainoana toimenpiteenä pienten lasten obstruktiivisen uniapnean hoidossa.