Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisen upseerin, eversti Valo Nihtilän, sotilasuraan ja hänen merkitystään suomalaisen taktiikan kehittäjänä. Nihtilällä oli uransa puolesta mahdollisuus vaikuttaa suomalaisen taktiikan kehitykseen ennen toista maailmansotaa sekä sen jälkeenkin. Valo Nihtilä lähti upseerinuralle osallistuttuaan sisällissotaan valkoisen armeijan joukoissa. Urallaan hän päätyi opetustehtäviin, ensin Kadettikouluun, ja vuosina 1930-1936 Sotakorkeakoululla yleisen taktiikan opettajana. Pitkän ja yhtenäisen opetuskautensa puolesta hän saavutti vankan aseman vaikuttaa tuoreen yleisesikuntaupseeripolven ajatuksiin. Myöhemmin hän siirtyi työskentelemään Maavoimatoimistolle ja jatkosodassa hän työskenteli Päämajan operatiivisen osaston johdossa. Nihtilä johti asekätkentää ja kantoi siitä vastuun oikeudessa, mikä katkaisi hänen sotilasuransa. Sitä ennen hän kuitenkin ehti toimimaan uuden Kenttäohjesäännön pääkirjoittajana, missä asemassa hän siis pääsi vaikuttamaan suomalaisen taktiikan suuntaan toisen maailmansodan kokemusten pohjalta.

Tutkimus on laadullinen tutkimus ja asemoin sen sodan aatehistoriaan. Se tarkastelee ilmiötä eli suomalaista taktiikkaa henkilön ja hänen vaikutuksensa kautta. Työ ei ole biografia, mutta ei myöskään suomalaisen taktiikan yleisesitys.

Nihtilä oli lahjakas ja ahkera upseeri, joka eteni urallaan sangen nopeasti. Hänen taktisessa ajattelussa voi huomata erityisinä piirteinä joustavuuden ja aktiivisuuden. Nihtilä profiloitui urallaan erityisesti 1930-luvulla aikakauden hyökkäyshenkisyyden kriitikkona sekä puolustustaktiikan uudistajana. Nihtilä hahmotteli 1930-luvulla omanalaista syvää puolustustaktiikkaa vastauksena puna-armeijan teknisen kehityksen ja syvän taistelun opin muodostamaan haasteeseen. Voidaan huomata, ettei Nihtilän ideoita sellaisenaan otettu käyttöön, mutta ne olivat mukana vaikuttamassa kehitykseen, kun puolustustaktiikka lähti kehittymään linjapuolustuksesta kohti syvempää puolustustaktiikkaa.

Vaikka Nihtilä oli kategorisen hyökkäyksellisyyden kriitikko, painottui hänen taktillisessa ajattelussaan myös aktiivinen toiminta kuten vastahyökkäykset tai sissitoiminta. Erityisesti ottaessaan kantaa suomalaiseen viivytystaktiikkaan, hän nimenomaan profiloitui aktiivisen ja hyökkäyksellisen viivytyksen kannattajana vastakohtana kaavamaiselle linjalta linjalle siirtyvälle viivytykselle.

Työssä käsitellään myös Nihtilän johtamista toisessa maailmansodassa erityisesti muutamien operaatioesimerkkien avulla. Näitä ovat Laatokan Karjalan vastahyökkäystaistelut vuodenvaihteessa 1939-1940 sekä Länsi-Kannaksen valtaus vuonna 1941. Vaikka Nihtilä ei ollut kummassakaan tapauksessa varsinainen komentaja, hänellä oli selvä vaikutuksensa operaatioihin. Sota-aikaa käsitellään esittämään Nihtilän johtamista ja ajatuksia käytännön tilanteissa eikä ainoastaan teoreettisesti oppitunneilla. Sota-ajan johtajana Nihtilälle oli ominaista rauhallisuus, tietty optimismi ja operatiivinen rohkeus tai jopa röyhkeys. Silti hän oli kriittinen arvioija, joka pyrki tuomaan havaitsemiaan epäkohtia esille.

Työ muodostaa kuvan Nihtilän taktillisesta ajattelusta, sen kehityksestä ja siitä, miten se pääsi välittymään suomalaiseen taktiikkaan.