Tutkin miten hyvä ihminen on esitetty Cormac McCarthyn teoksessa The Road eli hyvän ihmisen representaatiota. Ennen kaikkea pyrin analysoimaan esiin sen, miten romaanin päähenkilöt, isä ja poika, määrittelevät hyvän ihmisen eli millainen on hyvä ihminen romaanin päähenkilöiden kautta tulkittuna. Kysymykset hyvästä ja pahasta kuuluvat yleisesti moraalifilosofian piiriin ja käytänkin hyvän ihmisen määrittelemisessä apuna sekä velvollisuus- että hyve-etiikkaa. Edellisessä keskityn erityisesti Kantin ja jälkimmäisessä Aristoteleen filosofiaan sekä kristillisiin hyveisiin uskoon, toivoon ja rakkauteen, joita Marcel DeCoste on käsitellyt omassa The Road -teoksesta tehdyssä tutkimuksessaan. Analyysissa hyödynnän myös tutkimusaiheeni kannalta merkityksellistä teoksesta tehtyä aiempaa tutkimusta.

Kantin mukaan hyvä ihminen noudattaa aina moraalilakia. Hyvä ihminen kykenee toimimaan oikein ja moraalisten periaatteiden mukaisesti silloinkin, kun se voi olla vaikeaa – kun tunteet, impulssit tai selviytymisen tarve vetävät toiseen suuntaan. The Road -teoksesta voidaan tunnistaa moraalisia periaatteita, joita päähenkilöt pyrkivät noudattamaan. Erik J. Wielenberg on koonnut nämä listaksi, jota hän kutsuu ”Hyvien ihmisten käyttäytymissäännöiksi”. Lista oikeastaan kiteyttää sen, miten isän ja pojan mielestä hyvän ihmisen odotetaan käyttäytyvän.

Sääntöjen ja periaatteiden noudattaminen ei ole kuitenkaan ainoa tapa lähestyä hyvän ihmisen määritelmää. Hyve on moraalisesti hyvä ja toivottava ominaisuus ihmisessä. Aristoteles oli sitä mieltä, että aidosti hyveellinen ihminen haluaa toimia moraalisesti oikein. Sen, mikä on oikein, hyveellinen ihminen myös haluaa tehdä. Ei ole siis ristiriitaa halun ja moraalisesti oikean välillä eikä siksi tarvita kurinalaista sääntöjen noudattamista. Hyve-etiikan näkökulmasta poika vaikuttaa teoksessa edustavan lähes puhdasta hyvyyttä. Pojan sisällä ei vaikuta olevan ristiriitoja moraalisesti oikean suhteen, poika haluaa aina toimia oikein.

Isän laita on toisin. Hän pyrkii toimimaan moraalisesti oikein, mutta häntä repivät jatkuvat ristiriidat. Häntä kannustaa ja motivoi moraalisesti oikeaan toimintaan rakkaus, jota hän tuntee poikaansa kohtaan ja toivo pojan selviytymisestä ja hyvän säilymisestä pojassa. Vaikka isän toiminta on toisinaan moraalisesti kyseenalaista, hänet voidaan nähdä ainakin osittain hyvänä ihmisenä, koska sillä, mikä on moraalisesti oikein, on hänelle merkitystä. Isällä on siis käsitys hyvien ihmisten käyttäytymissäännöistä, joita hän pyrkii noudattamaan, mutta inhimillisen epätäydellisenä olentona ei tässä aina onnistu.

Hyvyys ja pahuus ilmenevät ihmisissä jatkumolla. Poika sijaitsee jatkumon ”hyvä ihminen” -ääripäässä, isä sijaitsee jossakin keskemmällä janaa. Isä ei kuitenkaan syö muita ihmisiä eikä tapa muuten kuin itsepuolustusmielessä. Moraalilla on hänelle väliä. Pahat ihmiset eivät välitä moraalista. Pahat ihmiset eivät välitä moraalista. Kristian Bøn mukaan he välittävät vain selviytymisestä ja tekevät mitä tahansa sen eteen. Siksi ihmisiä syövät murhaajat voidaan teoksessa luokitella pahan ihmisen ääripäähän.