Muutto on merkittävä tapahtuma yksittäisen ihmisen elämässä. Muutto on myös keskeinen ilmiö alueellisen kehityksen edistäjänä tai estäjänä. Yhteiskunnallisten vaikutustensa vuoksi erilaiset muuttoaallot ovat puhuttaneet poliitikkoja, tiedotusvälineitä ja tutkijoita jo vuosikymmenten ajan. Erityisenä huolen kohteena on usein ollut nuorten muuttaminen kaupunkeihin, pois syrjäisiltä seuduilta. Muuttoliike kohti keskeisiä kaupunkialueita on nähty alueellisen kehityksen taholta negatiivisena ilmiönä. Muutto ei kuitenkaan näyttäydy kaikille negatiivisessa valossa. Yksittäisen ihmisen kohdalla muuttaminen voi liittyä oman elämän suunnitteluun ja persoonan kehitykseen. Nuorten osalta muutto saattaa näyttäytyä positiivisena elementtinä, joka kuuluu keskeisesti itsensä kehittämiseen ja myönteiseen tulevaisuuteen.

Tarkastelen väitöskirjatyössäni nuorten muuttoinnokkuutta syrjäisillä alueilla. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kuinka korkea muuttoinnokkuus on Barentsin alueella asuvien tutkimukseen osallistuneiden nuorten keskuudessa. Työn toisena keskeisenä tehtävänä oli etsiä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat näiden nuorten muuttoinnokkuuteen. Tutkimus olettaa, että nuorten muuttoinnokkuuden taustalla eivät ole pelkästään työ- ja koulutusmahdollisuuksiin liittyvät seikat, vaan muuttoinnokkuuden taustalla vaikuttavat myös laajempi paikallisen asuinympäristön mahdollisuusrakenne, sosiaaliset suhteet sekä nuorten yksilölliset tulevaisuuden odotukset.

Tulokset osoittavat, että muuttoinnokkuus on vallitseva piirre tutkimukseen osallistuneiden nuorten keskuudessa. Valtaosa vastaajista (74 %) oli suunnitellut muuttoa pois kotiseudultaan. Eri maita vertailtaessa, tuli ilmi, että muuttoinnokkuus on korkein suomalaisten (81 %) ja ruotsalaisten (82 %) vastaajien keskuudessa. Venäjä ja Norja muodostavat toisen ryhmän, noin 67 % näiden maiden kaikista vastaajista suunnitteli muuttoa. Muuttoinnokkuus oli korkein, noin 82 %, sellaisten vastaajien keskuudessa, jotka asuivat kylissä tai kuntakeskuksissa. Kaikista alhaisin muuttoinnokkuus, 59 %, löytyi suurissa kaupungeissa asuneiden vastaajien keskuudesta.

Tulosten perusteella voidaan havaita, että nuorten muuttoinnokkuus ei välttämättä ole pelkästään syrjäisiä seutuja leimaava ilmiö. Keskeiset syyt tutkimukseen osallistuneiden nuorten muuttoinnokkuuden takana liittyivät yksilön toiveiden ja kolmen keskeisen paikan komponentin, sijainnillisuuden, paikallisuuden ja paikkatunteen, yhteensopimattomuuteen.

Työn tulokset osoittavat, että asuinpaikan sijainnillisuus ja paikallinen mahdollisuusrakenne olivat tärkeitä tekijöitä muuttoinnokkuuden ja vastaajien henkisen asenteen muodostumisessa suhteessa syrjä- ja kaupunkiseuduista muodostettuihin mielikuviin. Keskeisen sijainnin omaavien kaupunkiseutujen houkuttelevuus ja oletettu mahdollisuuksien kirjo näyttää vaikuttaneen tutkimukseen vastanneiden nuorten muuttoinnokkuuteen, kotipaikkasuhteeseen sekä heidän käsityksiinsä paikallisista mahdollisuuksista, henkilökohtaisesta menestymisestä ja oman elämän suunnittelusta tulevaisuudessa.

Tutkimuksen nuoret tuntuivat ajattelevan, että avointen mahdollisuuksien kenttä on jossain muualla kuin heidän kotiseudullaan, vaikka tosiasiassa heidän kotipaikkansa voisivatkin tarjota heille erilaisia mahdollisuuksia edes jossain määrin. Vaatimus laajasta mahdollisuuksien kirjosta tuli esille erityisesti tutkimukseen osallistuneiden nuorten ajatuksissa koulutuksesta, työllistymisestä ja uranäkymistä. Työn tulokset myös osoittavat, että vastaajien muuttoinnokkuus oli osittain seurausta heidän näkemyksestään, jonka mukaan heidän kotiseudullaan ei ole myönteistä tulevaisuutta.

Paikallisuus, asuinpaikan sosiaalinen ulottuvuus, oli läsnä tässä tutkimuksessa vastaajien sukulaisten, ystävien ja seurustelukumppanien kautta. Tällä tavoin paikallisuus ankkuroitui vastaajien pohdiskeluihin maantieteellisistä etäisyyksistä ja henkilökohtaisesta tulevaisuudesta. Läheisyys sukulaisten ja ystävien kanssa osoittautui sekä henkisesti että maantieteellisesti tärkeäksi tutkimukseen osallistuneille nuorille. Pitkät välimatkat läheisten ihmisten kanssa nähtiin epämiellyttävänä tilanteena.

Tutkimukseen osallistuneiden nuorten muuttoinnokkuutta näytti nostavan se, että jotkut sukulaiset ja ehkä suurin osa ikätovereista oli jo muuttanut pois tai osa heistä suunnitteli muuttoa. Vastaajien oli vaikea ylläpitää suhteita ja paikallisia sosiaalisia verkostoja silloin, kun ikätoverit ja läheiset ihmiset muuttavat tai suunnittelevat muuttoa. Tutkimukseen vastanneilla nuorilla oli vähemmän mahdollisuuksia, tai tahtoa, kiinnittyä paikalliseen sosiaaliseen verkostoon silloin, kun muutto tuntui olevan kovin vallitseva ilmiö omassa sosiaalisessa piirissä.

Muuttoinnokkuus on myös seurausta tutkimukseen vastanneiden nuorten tekemästä kotiseutunsa piirteisiin ja ominaisuuksiin liittyvästä kustannus-hyötyanalyysistä. Tämä perustuu paikkatunteeseen, eli niihin kokemuksiin ja tietoihin, joita yksilöllä on omasta asuinympäristöstään, mutta toisaalta myös siihen tietoon, jota hänellä on liittyen muihin, kaukaisiinkin, paikkoihin. Tämän arviointiprosessin aikana yksilö vertailee omaa asuinympäristöään ja asuinpaikkaansa muihin paikkoihin ja alueisiin, joko realistisesti tai mielikuvituksen tasolla. Yksilön suhde paikkaan muodostuu tämän prosessin aikana perustuen paikkakokemukseen, asuinympäristön piirteisiin, historialliseen tietoisuuteen ja tulevaisuudennäkymiin sekä faktatietoon tai mielikuvituksellisiin ajatuksiin muista paikoista.

Tutkimukseen osallistuneiden nuorten muuttoinnokkuus voidaan nähdä myös yksilöllisen paikkasuhteen ilmentymänä. Näyttää siltä, että muutosta oli tullut osa tutkimukseen vastanneiden nuorten yksilöllistä, hyvään elämään tähtäävää, elämänsuunnitelmaa. Kunkin vastaajan muuttoinnokkuus perustuu henkilökohtaiseen näkökulmaan sekä haluttuun ja joskus jopa väistämättömään kehitysprosessiin. Yksilöllinen usko ja näkemys muuton kannattavuuteen kiteytyivät henkilökohtaisten ja paikallisten toimintamahdollisuuksien leikkauspisteessä. Voidaankin sanoa, että tämän tutkimuksen nuorten keskuudessa muuttoinnokkuus oli seurausta yksilön asuinympäristöönsä kohdistamasta arviointiprosessista sekä epätasapainosta paikallisen todellisuuden ja jokseenkin kuvitteellisten paikkamielikuvien välillä.

Tutkimuksen keskeiset teoreettiset teemat olivat elämänpolitiikka, individualismi, tulevaisuusorientaatio, paikkakiinnittyneisyys ja muuttoon vaikuttavat perustekijät. Näiden lisäksi tutkimuskysymykset ja aineiston analyysi pohjautuivat kolmeen paikan komponenttiin: sijainnillisuuteen, paikallisuuteen ja paikkatunteeseen.

Sijainnillisuus viittaa tässä työssä paikan suhteelliseen sijaintiin ja siihen liittyviin tekijöihin, kuten esimerkiksi alueelliseen työnjakoon, työ- ja opiskelumahdollisuuksiin. Paikallisuus puolestaan viittaa sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja niihin mahdollisuuksiin, joiden perusteella yksilön sosiaaliset suhteet muodostuvat. Paikkatunne viittaa yksilön sisäiseen tuntemukseen paikasta, tarkoittaen paikkakiinnittyneisyyttä ja paikallisia jokapäiväisiä käytäntöjä, jotka sitovat ihmiset asuinympäristöönsä. Barentsin alueella tämä merkitsee pohjoisuuden tulkintaa ja kokemista: perifeerisyyttä, ankaraa ilmastoa, traditionaalista ja paikallisesti värittynyttä kulttuuria, mutta myös sukupolvien ketjua sekä tiettyihin paikkoihin kiinnittyviä tunteita herättäviä ja tärkeitä kokemuksia.

Tutkimusalueena oli Barentsin alue, joka koostuu Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän pohjoisosista. Barentsin aluetta ja täten myös tutkimuksen kontekstia luonnehtivat pohjoinen ja perifeerinen sijainti.

Tutkimus perustui kyselyaineistoon. Kyselyyn vastasi yhteensä 1627 nuorta. Kyselyyn vastanneet nuoret olivat tutkimusajankohtana 14-30-vuotiaita ja asuivat Barentsin alueella. Aineiston keruu toteutettiin koulukyselynä neljällä eri koulutustasolla: peruskoulussa, lukiossa, ammatillisissa oppilaitoksissa sekä yliopistossa.