Tutkielmassani sukupuolisuus käsitetään diskursiivisesti rakennetuksi objektiksi. Arjessa ja tieteessä sukupuolisuuden rakennus tapahtuu eri tavoin, siksi on mahdollista erottaa toisistaan arjen ja tieteen diskursiiviset tilat. Työssäni analysoin näitä molempia diskursiivisia tiloja sekä niiden välisiä yhteyksiä diskurssianalyyttistä metodia soveltaen.

Sukupuolisuutta tutkivien sosiaalitieteiden diskursiivisia tiloja kutsun paradigmoiksi. Työssäni käsittelyn sukupuolijärjestelmän (sex/gender-system), tyylien eron (sukupuoliero) sekä performatiivisen sukupuolisuuden paradigmoja. Vaikka näissä paradigmoissa monesti käytetään muodoltaan samoja diskursseja, ovat näiden sisällöt useimmiten kuitenkin toisistaan eriäviä. Niinpä paradigmojen perusoletuksien ja niissä käytettyjen diskurssien eksplitisointi selkeyttää niiden käytettävyyden arviointia ja toisiinsa suhteuttamista.

Arjen diskursiivisella tilalla tarkoitan kulttuurista kontekstia, jossa arkielämän sukupuolisuuden kielellinen rakentaminen tapahtuu. Arkidiskursseja analysoidakseni keräsin eläytymismenelmällä 65 kirjoitusta, joissa kuviteltiin sukupuolisuuden muuttumista. Näiden tarinoiden perusteella analysoin miehisyyden, naisellisuuden, transvestisuuden, homouden ja lesbouden kulttuurista selittämistä. Yhteiseksi diskursiiviseksi tilaksi, jossa tarinoiden jäsennykset liikkuvat, nousevat esiin pysyvyyden - väliaikaisuuden, sisäisyyden - ulkoisuuden sekä normatiivisuuden ja itsensä toteuttamisen diskurssit. Tarkemmassa analyysissä osoittautuu, että eri identiteeteistä kirjoitettaessa diskursseja painotetaan eri tavoin.

Arkijäsennyksissä käytettyjen diskurssien painoarvo kasvaa, kun niiden käyttöä tulkitaan eri paradigmoista käsin tehtävänä tulkintana. Näin esimerkiksi miehen ja naisen välinen suhde voidaan paradoksaalisesti tulkita sekä alistussuhteeksi että tasa-arvoiseksi suhteeksi. Kiintoisaa on myös havaita, että arjen ja tieteen selitykset eivät ole toisistaan riippumattomia, vaan monessa muodossa ne ovat samankaltaisia. Arjen ja tieteen yhtenevyyttä voidaan selittää tieteellisten selityksien valumisella arkeen ja sillä, että sosiaalitiede tutkii arkea, ja näin ollen myös arjesta siirtyy diskursseja tieteeseen.

Arjen ja tieteen tiiviin suhteen huomioiden määrittelen näiden yhdessä rakentaman kielikulttuurin lopulta yhteisesti jaetuksi diskursiiviseksi tilaksi. Tämän tilan läpäisevät modernit ja postmodernit diskurssit. Moderneja diskursseja ovat tällöin sisäisyyden, pysyvyyden ja normatiivisuuden, postmoderneja taas ulkoisuuden, väliaikaisuuden ja itsensä toteuttamisen diskurssit. Näin aineistostani perusteella voidaan todeta, että suomalaista miestä jäsennetään enimmäkseen postmodernisti, kun taas naista jäsennetään lähinnä modernisti.

Tieteen ja arjen yhdistäminen toisiinsa ja moderni/postmoderni-keskusteluun osallistuminen avaavat uusia näköaloja sukupuolisuuden argumenteille sekä sen tutkimiselle. Tasa-arvo- ja homoseksuaalisten suhteiden laillistamiskeskustelu ovat esimerkkejä argumentatiivisista tiloista, jotka ovat tämän työn pohjalta uudelleen tulkittavissa.