Kilpailuoikeussääntöjen rikkomisesta seuraa yrityksille ja elinkeinonharjoittajille seuraamusmaksujen ohella velvollisuus vahingonkorvaukseen rikkomuksen vuoksi vahinkoa kärsineille. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää tätä EY:n ja Suomen kilpailuoikeussääntöjen rikkomisesta seuraavaa vahingonkorvausvelvollisuutta ja edellytyksiä korvauksen tuomitsemiselle. Vahingonkorvauksesta kilpailuoikeudessa on säädetty Suomen kilpailunrajoituslain 18 a pykälässä. Kilpailunrajoituslaissa oleva säännös on luonteeltaan vahingonkorvausoikeudellinen, joten sen tulkinnassa on otettava huomioon vahingonkorvausoikeus ja sen periaatteet.

Tutkielma perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön ja sen esitöihin, oikeuskäytäntöön sekä aikaisempaan tutkimukseen aiheesta. Tärkeimpiä lähteitä ovat hallituksen esitykset ja Euroopan komission antamat tulkinta-aineistot sekä aikaisemman tutkimuksen kannalta etenkin Maarika Joutsimon, Tuomas Sarasteen ja Vesa Silaskiven artikkeli ”Seuraamukset kilpailunrajoituksista: sanktiot, leniency, myötävaikuttaminen ja vahingonkorvaukset” ja Vesa Kanniaisen, Tuomas Sarasteen ja Katja Tammelinin artikkeli ”Kartellivahingon ja sen määrän toteennäyttäminen vahingonkorvausoikeudenkäynnissä”.

Pidemmälle menevien johtopäätösten tekeminen on haasteellista, koska Suomen kilpailunrajoituslain mukaisesta vahingonkorvaussäännöksen soveltamisesta ei ole vielä syntynyt oikeuskäytäntöä. Vahingonkorvauskanteen menestymiseen voidaan sanoa oleellisesti vaikuttavan sen, että pystytään osoittamaan kilpailusääntöjen tuottamuksellinen rikkominen ja kilpailusääntöjen ja kärsityn vahingon välinen syy-yhteys. Ongelmia saattaa tuottaa se, saako vahingonkorvauskanteen kantaja riittävät todisteet rikkomuksesta. Aiheeseen liittyvä problematiikka johtuu pitkälti siitä, että kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauksen asema ei ole vielä vakiintunut Suomen oikeusjärjestelmässä.

Asiasanat: kilpailuoikeus, vahingonkorvaus