Harmonikan soittaminen on ollut Virroilla hyvin keskeisessä asemassa soittimen Suomeen ja Virroille saapumisesta lähtien. Virtain alueella on ollut paljon harmonikkapelimanneja ja kansanmusiikkiperinne on elänyt vahvana nykypäivään asti. Soittaminen on ollut virtolaisille tärkeää, sillä kerrotaan, että lähes jokaisessa tuvassa on ollut joku soittotaitoinen ja tansseissa harmonikka on kiertänyt soittajalta toiselle.

Tutkimus käsittelee Virroilta peräisin olevaa 1-, 2- ja 3-rivisen harmonikan soittoa sekä tuolla alueella eläneitä harmonikansoittajia. Työn tutkimusmateriaali koostuu Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkiston ja Virtain kulttuurintutkimusaseman kokoelmiin tallennetuista ääninauhoista ja valokuvista sekä lisäksi muutamilta yksityishenkilöiltä tutkimuskäyttöön saaduista ääninauhoista, valokuvista ja lehtileikkeistä. Ääninauhoille on tallennettu virtolaisten pelimannien soittamaa ohjelmistoa sekä heidän haastattelujaan. Vanhimmat ääninauhat ovat vuodelta 1955 ja uusimmat vuodelta 1986. Tutkimuksessa arkistoaineistoa lähestytään kysymällä, mitä se kertoo virtolaisesta 1-, 2- ja 3-rivisen soitosta. Näin pohditaan sitä, millainen kuva arkistoaineiston pohjalta syntyy soittajista, soittimista, ohjelmistoista ja alueen musiikillisesta historiasta.Tutkimus on aineistolähtöistä perustutkimusta Virtain alueen harmonikansoitosta. Työssä esitellään, millaisia sävelmiä arkistoon on tallennettu ja miten ne jakautuvat eri soittajien ja erilaisten vähärivisten harmonikkojen suhteen. Tutkittuja sävelmiä on yhteensä 275 ja niitä soittaa 13 eri pelimannia. Tutkimuksessa koostetaan jokaisen arkiston ääninauhoilla sävelmiä soittavan pelimannin henkilöhistoria ja näin luodaan kuvaa siitä, keitä virtolaiset 1-, 2- ja 3-rivistä harmonikkaa soittaneet pelimannit ovat olleet ja millainen on ollut heidän soittohistoriansa. Lisäksi hahmotellaan pelimannien keskinäistä vuorovaikutusverkostoa.

Arkistoihin tallennetut 1-, 2- ja 3-rivisillä, vaihtoäänisillä ja diatonisilla harmonikoilla soitetut sävelmät koostuvat tanssisävelmistä eli jenkoista, marsseista, masurkoista, polkista ja valsseista sekä näihin kategorioihin kuulumattomista sävelmistä. Lisäksi yhden pelimannin ohjelmistoon kuuluu myös laulusävelmiä, joita esittäessään hän itse säestää lauluaan harmonikalla. Jokaiselle pelimannille on hänen soittajanuransa aikana muodostunut omanlaisensa ohjelmisto, josta todennäköisesti vain osa on tallennettu arkistoon. Tutkimuksessa kuvataankin kaikkea Virroilta tallennettua sävelmämateriaalia sekä eritellään jokaisen pelimannin arkistonauhoille soittamaa ohjelmistoa ja siinä esiintyviä toisintoja. Arkiston sävelmiä tutkitaan sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin menetelmin.

Tutkimuksessa ei pyritä tekemään laajoja yleistyksiä vaan halutaan luoda mahdollisimman kattava kuva Virtain alueen vähärivisaikakaudesta ja näiden soitinten soittoperinteestä pelimannien haastattelujen pohjalta. Pelimannit saavat ikään kuin itse puheenvuoron, sillä tutkimuksessa lähestytään arkistossa olevia haastatteluja nostamalla esiin niissä toistuvia teemoja. Tallennettujen haastattelujen pääteemoiksi nousevat harmonikan rakenne, rakentaminen ja korjaaminen, soitinten hankinta, pelimannien käyttämät soittimet, muistinvarainen oppiminen, erilaiset soittotilanteet ja kansanmusiikin uusi tuleminen. Arkistomateriaalin pohjalta syntyy kaiken kaikkiaan vivahteikas kuva virtolaisesta harmonikkaperinteestä: esiin tulevat persoonalliset pelimannit ja heidän monipuoliset ohjelmistonsa sekä erilaiset soittohistoriansa.

Asiasanat:1-, 2- ja 3-rivinen harmonikka, vaihtoääninen harmonikka, diatoninen harmonikka, Virrat, pelimannimusiikki, suomalainen kansanmusiikki