Tämä pro gradu -tutkimus tarkastelee suomalaisten lehtikuvaajien näkemyksiä kuvajournalismin etiikasta sekä kärsimyksen kuvaamisesta työskenneltäessä kriisitilanteissa niin Suomessa kuin ulkomailla. Työ käsittelee kysymyksiä, joita jokainen lehtikuvaaja joutuu urallaan kohtaamaan. Tutkimuksen keskiössä on perinteisen dokumentarismin kritiikki: kenellä on oikeus kuvata ja ketä? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu konstruktionismille, jonka mukaan todellisuutta ei koskaan koeta suoraan, vaan aina yhteiskunnan tarjoamien symbolisten kategorioiden kautta. Keskeisessä asemassa on Susan Sontagin, Stuart Hallin ja Janne Seppäsen ajattelu.

Tutkimus perustuu neljän suomalaisen kuvajournalistin haastatteluun. Metodina on puolistrukturoitu teemahaastattelu, joka perustuu Mertonin, Fisken ja Kendallin kohdennetun haastattelun menetelmään. Menetelmässä painotetaan haastateltavien elämysmaailmaa ja heidän määritelmiään tilanteista. Pyrkimyksenä on selvittää miten lehtikuvaajat perustelevat ratkaisujaan eettisesti. Haastatteluissa pohditaan uhrien ja omaisten kuvaamiseen liittyvää problematiikkaa sekä ajatusta puolueettoman tarkkailun ihanteesta: onko oikeutettua kuvata kärsimystä tekemättä asialle mitään? Työssä tarkastellaan myös mitä erityispiirteitä sisältää inhimillisen kärsimyksen kuvaaminen ja näyttäminen valokuvan keinoin. Herättävätkö kärsimyksen kuvat empatiaa, turtumista vai jopa nautintoa? Esiin nousee myös kärsimyksen estetisoinnin problematiikka. Tarkastelun alaisena on se, onko kyse asioiden kaunistelusta, keskittymisestä kuvan muodollisiin ominaisuuksiin sisällön kustannuksella vai yksinomaan valokuvauksen taipumuksesta estetisoida. Lisäksi työssä selvitetään miten kriisien ja kärsimyksen kuvaaminen eroaa, kun kuvaaja toimii oman kulttuuripiirinsä ulkopuolella, ja onko kuvaajan mahdollista toimia stereotypioiden ja hyväksikäytön välttämiseksi.

Haastatteluaineistosta käy ilmi kuvajournalistien vahva usko journalismin velvollisuuteen välittää tietoa ja raportoida kriisitilanteista. Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat ovat vilkastuttaneet eettistä keskustelua lehtikuvaajien keskuudessa, ja haastateltavat ymmärsivät uhrien ja omaisten ahdistelua koskevan kritiikin. Liikaa varovaisuutta pidettiin kuitenkin huonona vaihtoehtona. Haastateltavat myös uskoivat, että esittämistapaa ja näkökulmia laajentamalla kuvajournalismi pystyy yhä vaikuttamaan ihmisiin. Dikotomia Suomi vs. ulkomaat toistuu eri puolilla haastatteluja, ja kuvaamista ulkomailla tuntuvat koskevan hieman eri säännöt. Haastateltavat kertoivat pyrkivänsä kohtelemaan ihmisiä samojen eettisten periaatteiden mukaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta samalla puheenvuoroista käy ilmi, että käytännössä se ei aina toimi näin. Haastatteluissa nousivat myös esiin häpeän ja syyllisyyden tunteet, joita kuvaaminen kehitysmaissa heissä aiheuttavat.

Asiasanat:kuvajournalismi, visuaalinen journalismi, kuvajournalismin etiikka, kärsimyksen kuvaaminen, kärsimyksen estetisointi, toiseus