Tulkatussa oikeudenkäynnissä tulkkauksen tarkkuudelle asetetut vaatimukset ovat korostetussa asemassa, sillä sanoman sisällön ohella tulkin tulee pyrkiä välittämän myös sanoman ilmimuoto ja vivahteet kielestä ja kulttuurista toiseen. Tässä tutkielmassa tutkitaan autenttisten oikeudenkäyntiäänitteiden pohjalta suomalaisessa käräjäoikeudessa käydyn rikosoikeudenkäynnin kuulemisvaihetta, jonka aikana kuullaan todistelutarkoituksessa yhtä suomenkielistä ja neljää venäjänkielistä vastaajaa (so. syytettyä).

Tutkielmassa huomio kiinnittyy kuulustelijoiden vastaajiin kohdentamaan puhutteluun kuulustelun kysymys–vastaus-dialogin aikana. Aineiston analyysissä keskitytään havainnoimaan niin puhuttelutyypeissä esiintyviä eroja tulkattavan ja yksikielisen kuulustelun välillä kuin myös puhuttelussa tulkkauksen myötä tapahtuvia muutoksia. Analyysissä kohtaavat suomenkielinen ja venäjänkielinen puhuttelukulttuuri, kaksi yksittäistä tulkkia ja tulkkausviestinnän ihanteet, rikosoikeudenkäynnin periaatteet sekä oikeustulkkaukselle asetetut vaatimukset ja niiden toteutuminen tarkasteltavassa tutkimusaineistossa.

Tulkattavissa kuulusteluissa esiintyneet puhuttelutyypit vastasivat pääosin yksikielisen kuulustelun puhuttelutyyppejä. Ainoaksi leimalliseksi eroksi aineistossa muodostui epäsuora puhuttelu, jota osa kuulustelijoista käytti satunnaisesti tulkattavien kuulusteluiden aikana. Puhuttelutyypeistä yleisimmäksi muodostui monikon 2. persoonaan perustuva puhuttelu, toisin sanoen sekä teitittely että sen rinnalla esiintyvä monikollinen puhuttelu. Yksikön 2. persoonaa käytti ainoastaan osa avustajista päämiestään puhutellessaan.

Tutkimusaineiston perusteella puhuttelu muuttui tulkattaessa pronominittomasta pronominaaliseksi ja epäsuorasta suoraksi. Tämän ohella osa puhuttelutyypeistä yksinkertaistui, minkä lisäksi osa puhuteltavaan kohdistetuista viittauksista jäi välittymättä tulkkeessa. Tulkit päätyivät satunnaisesti myös lisäämään puhuttelun puhejaksoihin, joissa sitä ei esiintynyt. Muutokset ovat selitettävissä muun muassa suomen ja venäjän kielen välisillä kieli- ja kulttuurieroilla, puheenvuorojen eksplikoitumisella tulkkauksen yhteydessä kuin myös tulkkien tekemillä tiivistyksillä. Oma vaikutuksensa muutoksiin oli oletettavasti myös tulkkien työskentelyolosuhteilla ja heidän käyttämillään tulkkaustekniikoilla.

Keskeiseksi eroksi kahden tulkin välillä muodostui puhuttelun lopullinen ilmimuoto ja sävy tulkkeessa. Toinen tulkeista noudatti puhuttelussa yhteneväistä, kohteliaaksi lukeutuvaa linjaa, toinen päätyi tekemään muutoksia, jotka olivat lähtökohtaisesti omiaan muuttamaan niin viestijöiden välistä hierarkia-asetelmaa, tilanteen luonnetta kuin myös viestinnän sävyä ja viestinnästä syntyvää mielikuvaa.

Asiasanat:oikeustulkkaus, puhuttelu, rikosoikeudenkäynti, sinuttelu, teitittely, tulkki, tulkkaus