Tutkielma käsittelee kunnanjohtajan asemaa ja roolia seudullisessa yhteistyössä. Tutkielman tehtävänä on selvittää, miten seutuyhteistyön institutionaaliset rakenteet vaikuttavat kunnanjohtajan vaikuttamisstrategioihin. Seutuyhteistyön organisoinnissa valtio on pitänyt tärkeänä sitä, että organisaatiomuoto sopii paikallisiin kehittämisen tarpeisiin, eikä täten ole lähtenyt säätelemään organisaatiomuotoja tarkemmin. Kontingenssiteorian mukaan ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa organisaatiomallia, joka toimii jokaisessa toimintaympäristössä, vaan seudullisen yhteistyön organisaatiomallin valinta riippuu sen toimintaympäristöstä.

Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu seutuistumiseen ja kuntien välisen seudullisen yhteistyön kehitykseen Suomessa sekä eurooppalaisessa kehyksessä poikkeuksellisen vahvan kunnanjohtajan asemaan ja rooliin tässä seutuyhteistyössä. Lisäksi teoreettisen viitekehyksen täydentää kontingenssiteoria, joka tarkastelee organisaatiota ympäristönsä kanssa vuorovaikutuksessa olevana järjestelmänä.

Tutkielma toteutettiin tapaustutkimuksena. Tutkielman empiirisinä esimerkkiseutuina toimivat kolme seutukuntaa, jotka ovat organisoituneet keskenään eri tavoin. Forssan seudun yhteistyön ytimenä on osakeyhtiö. Joensuun seudulla yhteistyö pohjautuu seutusopimuksella perustettuun seutuvaltuustoon. Tampereen seutu puolestaan on organisoitunut kuntayhtymäksi. Tutkimusaineistona ovat kunkin seudun jokaiselle kunnanjohtajalle lähetetty kysely sekä lisäksi kuudelle kunnanjohtajalle suoritettu  haastattelu.

Empiirisen tutkimuksen tärkein tutkimustulos on, ettei organisaatiomuodolla ole vaikutusta kunnanjohtajan vaikuttamisstrategioihin. Kunnanjohtajat ovat tyytyväisiä kunkin seudun yhteistyön nykyiseen organisointiin. Kunnanjohtajat kokevat vaikutusvaltansa hiukan jopa kasvaneen seutuyhteistyön tiivistymisen myötä. Tutkimuksen mukaan pienen kunnan asema on haasteellinen, koska isot kunnat haluavat sanella yhteistyön ehdot ja tavat.