Puolueiden parlamenttiryhmien ja parlamenttien ulkopuolella toimivien puolueorganisaatioiden suhteiden on havaittu edustuksellisen demokratian historian aikana muuttuneen. Muutamissa viimeisen 20 vuoden aikana julkaistuissa vaikutusvaltaisissa tutkimuksissa havaittiin, että puolueiden parlamenteissa toimivat osat ovat 1900-luvun lopulle tultaessa vahvistuneet muun puolueorganisaation kustannuksella. Muutoksen on katsottu heikentäneen erityisesti kenttäjäsenistöjen asemaa, mutta myös keskushallintojen asema on muuttunut. Niiden on väitetty kutistuneen rooliltaan eräänlaisiksi apuorganisaatioiksi, joiden ensisijaisena tehtävänä on tukea parlamenttiryhmien toimintaa.

Ilmiötä voidaan pitää puolueperustaisen edustuksellisen demokratian kannalta merkittävänä, koska kansanedustajan ja hänen sidosryhmänsä suhteissa tapahtuneiden muutosten on edustuksellisen demokratian aikaisemmissa kehitysvaiheissa katsottu muuttaneen parlamentaarisen edustamisen tapaa ja sitä kautta koko edustuksellisen järjestelmän toimintaa.

Aiheesta tehty aiempi tutkimus on pääosin teoreettista, eikä deduktiivisluonteista läpinäkyvään metodiikkaan perustuvaa systemaattista empiiristä analyysiä ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tehty. Näin ollen tieto ilmiön olemassaolosta perustuu edelleen pääsääntöisesti irrallisten havaintojen pohjalta muodostettujen teoretisointien varaan. Tässä tutkimuksessa aihetta sen sijaan on lähestytty empiirisellä otteella ja pyritty selvittämään, voidaanko yllä kuvatun kaltainen kehityskulku löytää SDP:stä.

Ilmiön olemassaolon varmentamiseksi on tarkasteltu neljää puoluetoiminnan keskeistä osa-aluetta: organisationaalisen järjestyksen oikeusnormatiivista perustaa, resurssien allokaatiota, puolueen keskeisten luottamustoimien keskittyneisyyttä ja puolueen sisäistä toimintakulttuuria. Tehdyille havainnoille on pyritty löytämään selityksiä vertaamalla niitä kahteen länsidemokratioissa viimeisen 50 vuoden tunnistettuun ilmiöön, politiikan mediavaltaistumiseen ja henkilöitymiseen sekä kansanedustajatyön luonteen muutokseen ja politiikan professionalisoitumiseen.

Tutkimuksessa tehdyt havainnot tukevat kehitysteorioiden väittämiä. SDP:n eduskuntaryhmän asema puolueessa on selvästi vahvistunut kuluneen 50 vuoden aikana. Lisäksi tutkimuksessa löydettiin alustavaa evidenssiä myös sille, että puolueen keskushallinto on siirtynyt kohti parlamenttiryhmää ja ne yhdessä ovat siirtyneet poispäin kenttäorganisaatiosta. Ilmiötä selittävien tekijöiden osalta havaittiin, että niissä tapahtunut kehitys on pitkälti samansuuntaista kuin puolueosien suhteiden muutos, minkä vuoksi on mahdollista, että ilmiöt liittyvät toisiinsa.

Asiasanat:puolueorganisaatiot, yleisödemokratia, eduskuntaryhmä, ulkoparlamentaarinen puolue, SDP