Tutkimuksen aiheena on itseisarvo, sen eri tulkinnat ja niiden asema ympäristöetiikassa. Itseisarvo on tärkein yksittäinen arvokäsite. Itseisarvo on luonteeltaan myös aihe, jonka käsittelyä ei voi rajata minkään tietyn etiikan osa-alueen sisälle. Käsitteen ymmärtämisen johdosta sen laaja-alainen käsittely on välttämätöntä. Oliolla sanotaan usein olevan itseisarvoa, jos sitä pidetään päämääränä sinänsä tai itsessään tärkeänä. Tutkimuksessa tuon esille, että tämä ei riitä itseisarvon määritelmäksi. Itseisarvo voidaan määritellä myös muilla tavoin, ja näin on myös tehty. Työssä tuon esille kolme eri tulkintaa itseisarvosta.

Itseisarvon tulkinnat ovat seuraavat: itseisarvo asiana, jota tavoitellaan sen itsensä takia, itseisarvo ymmärrettynä sisäisen arvon synonyyminä ja itseisarvo ymmärrettynä objektiivisen arvon synonyyminä. Nämä tulkinnat määrittelevät itseisarvon eri tavoin. Itseisarvon tulkintojen kannalta keskeisimmät lähteet ovat John O’Neilin ja Christine Korsgaardin teoriat. Tutkimuksessa pyrin myös selvittämään miten nämä eri tulkinnat liittyvät toisiinsa. Tulkinnat voidaan helposti sekoittaa keskenään, mistä seuraa epäselvyyksiä, mutta niiden tarkoituksenmukainen yhdistäminen avaa myös uusia mahdollisuuksia teorian muodostukseen. Tähän liittyvä tärkeä tekijä on näkemys finaalisesta ei-sisäisestä arvosta. Tämä arvo tarkoittaa sellaista arvoa, joka on tärkeä päämääränä tai itsensä vuoksi, mutta arvon lähde ei sijaitse kohteessa itsessään vaan sen ulkopuolella.

Tutkimus tuo esille itseisarvon tulkintojen ja niiden keskinäisten suhteiden tärkeyden. Ympäristöetiikan kannalta ajatus finaalisesta ei-sisäisestä arvosta on erityisen mielenkiintoinen, ja tämän varaan pystyisi mielestäni rakentamaan mielekkään ympäristöeettisen teorian.

Asiasanat: ympäristöetiikka, arvoteoria, arvot, itseisarvo, välinearvo, sisäinen arvo, ulkoinen arvo