Unihalvaus on tila, jossa henkilö joko ollessaan nukahtamassa tai juuri unesta herätessään havaitsee olevansa kykenemätön liikkumaan ja puhumaan, mutta on tästä huolimatta tietoinen sekä omasta tilastaan että ympäristöstään. Unihalvaukseen liittyy usein voimakkaita hypnagogisia tai hypnopompisia hallusinaatioita sekä voimakas kauhuelämys. Unihalvaus ymmärretään yleensä yhdeksi narkolepsian oireeksi, mutta toistuvaa unihalvausta esiintyy myös muilla kuin narkoleptikoilla, jolloin tilaan viitataan termillä itsenäinen unihalvaus.

Tarkastelen kvalitatiivisesti toistuvasta unihalvauksesta kärsivien omista kokemuksistaan laatimien kertomusten perusteella unihalvauksen kokemuksellisia piirteitä ja käytettyjä selviytymiskeinoja kokemuksiin usein liittyvän voimakkaan pelon ja uhkaavina koettujen hallusinaatioiden käsittelyssä. Käsittelen myös kysymystä siitä, onko unihalvauksesta kärsivien suhtautumisessa kokemuksiinsa erotettavissa selvästi toisistaan poikkeavia tyylejä ja mikäli näin on, poikkeavatko eri tavoin kokemuksiinsa suhtautuvien kokemukset ja selviytymiskeinot toisistaan.

Fyysisen halvauksen lisäksi tutkimukseen osallistuneilla esiintyi kokemuksia pahan läsnäolosta, näkö-, kuulo- ja tuntoaistimuksia sekä jossain määrin myös levitaatio- tai ruumiistairtautumiskokemuksia. Eniten oli erilaisia tunto- ja kuuloaistimuksia. Unihalvaus mainittiin yleensä pelottavimpana kokemuksena mitä kuvitella saattaa.

Aktiivisessa käytössä oli yhdeksän laajempaa selviytymisstrategiaa: episodin ennaltaehkäisy; alkaneen episodin keskeyttäminen aktiivisesti vastustamalla, yleensä yrittämällä liikauttaa jotain kehon osaa; ‘antaa virran viedä’ -asenne eli yritys rentoutua ja olla puuttumatta episodin kulkuun; tiedon hankkiminen; psykologisen tuen etsiminen; re-framing; henkilökohtaisen kasvun näkökulma; aktiivinen pelon hallinta sekä utelias asenne unihalvausta kohtaan. Keinoista käytetyimmät olivat psykologisen tuen etsiminen, aktiivinen vastustaminen, tiedon hankkiminen ja ‘antaa virran viedä’ -asenne.

Unihalvaukseen suhtautumisen perusteella muodostui kolme henkilötyyppiä. ‘Uhreille’ oli tyypillistä erittäin negatiivinen asenne unihalvaukseen. ‘Selviytymiseen uskovien’ asenne oli ambivalentti. ‘Tutkijoiden’ asennetta luonnehti muita suurempi positiivisuus. Kokemukselliset piirteet eivät poikenneet mainittavasti toisistaan lukuunottamatta levitaatiokokemusten määrän lisääntymistä tutkijan henkilötyypissä. Kokemuksiin liittyvä pelon tunne oli huomattavasti muita voimakkaampi uhreilla ja vähäisin tutkijoilla.

Aktiivisessa käytössä olevat selviytymiskeinot olivat osin erilaiset eri ryhmissä. Uhreille tyypillisin keino oli aktiivinen vastustaminen. Tutkijoilla vastaavat olivat ‘antaa virran viedä’ -asenne, henkilökohtaisen kasvun näkökulma ja uteliaisuus. Selviytymiseen uskovat sijoittuivat näiden tyyppien välimaastoon. Asiallisen tiedon löytyminen ja kokemusten jakaminen toisten unihalvauksesta kärsivien kanssa olivat kaikille yhtä tärkeä osa selviytymistä unihalvaukseen liittyvien erikoisten kokemusten ja voimakkaiden tunteiden kanssa.