Hyvän elämän päämäärä haastaa jokaisen meistä käytännölliseen harkintaan. Käytännöllistä harkintaa tarvitaan kaikessa inhimillisessä toiminnassa, mutta erityisesti sen välttämättömyys korostuu aloilla, joilla joudutaan tekemään toisia koskevia päätöksiä tai arvioimaan toisten ihmisten toimintaa, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhoidossa, kasvatuksessa, opetuksessa, juridiikassa sekä politiikassa.

Arkielämässä on käytännöllisiä ongelmia, joihin vastausta tulisi etsiä filosofian alueelta ja toisaalta filosofian pitäisikin vastata myös käytännöllisen elämän haasteisiin. Tämän tutkielman filosofiset ongelmat nostetaan Aristoteleen käytännöllistä harkintaa koskevista tulkinnoista ja käytännölliset ongelmat toimintaterapian teorioista ja käytännöstä.

Vaihtoehdoksi mallien mukaiselle toimintaterapialle on viime vuosina alettu etsiä sellaista käytännöllisen ajattelun perustaa, jossa pystyttäisiin ottamaan huomioon kunkin yksittäisen tapauksen ja tilanteen erityispiirteet ja yhdistämään tieteellinen tieto ja etiikka. Tässä työssä selvitetään käytännöllisen harkinnan luonnetta ja sen mahdollisuuksia toimia ihmistieteitä koskevan tutkimuksen ja käytännön toiminnan perusteoriana.

Tutkielmassa selvitetään teon analyysin rajat ja käytännöllisen harkinnan yhteys praktiseen syllogismiin ja päämäärärationaaliseen ajatteluun. Näiden selvitysten avulla osoitetaan, että käytännöllinen harkinta, praktinen syllogismi sekä teoreettinen ajattelu voivat yhdessä silloittaa teorian ja käytännön välistä kuilua. Samalla oletus käytännöllisen harkinnan mahdollisuudesta inhimillisen toiminnan ja toiminnan tutkimuksen perusteoriaksi saa lisävahvistusta.