Tulojen uudelleenjakaminen rikkaammalta köyhemmälle on hyväksyttävää useimpien yhteiskunnan hyötyfunktioiden mukaan. Koska julkinen sektori ei voi havaita kotitalouksien todellista tulojenhankintakykyä, joutuu se turvautumaan talouden tehokkuutta vääristäviin veroihin. Verotus on epätäydellisen informaation olosuhteissa suunniteltava siten, että kukin kotitalous valitsee vapaaehtoisesti juuri hänelle tarkoitetun yhdistelmän hyödykkeitä ja vapaa-aikaa. Tämän valikoitumisrajoitteen lieventämisellä on olennainen rooli optimaalisen fiskaalipolitiikan suunnittelussa.

Luovuttaessa kiinteiden palkkojen oletuksesta tulokset tuotannon tehokkuuden optimaalisuudesta ja hyödykeverotuksen tarpeettomuudesta eivät enää päde. Kun palkat voivat muuttua vapaasti, taloutta vääristävät tekijät vaikuttavat kotitalouksien palkkasuhteeseen. Kun palkkasuhde kotitalouksien välillä pienenee, tulojen uudelleenjaon tarve vähenee ja samalla voidaan alentaa verotusta. Kaikkien kotitalouksien hyöty on kasvanut tai vähintään pysynyt ennallaan, joten yhteiskunnan hyvinvoinnin voidaan sanoa kasvaneen.

Tutkielman tarkoituksena on osoittaa, että endogeenisten palkkojen tapauksessa uudelleenjakoa voidaan helpottaa taloutta vääristävien fiskaalisten toimien avulla. Epälineaarisen tuloverotuksen lisäksi on mahdollista lisätä hyvinvointia lieventämällä julkista sektoria sitovaa kotitalouksien valikoitumisrajoitetta. Taustateorian lisäksi käydään läpi analyyttisen mallin avulla tehottoman tuotannon, hyödykeverotuksen, julkishyödykkeiden sekä julkisesti tuotettujen yksityishyödykkeiden tapaus. Keskeisintä kirjallisuutta aiheesta ovat Naito (1999), Gaube (2001) sekä Pirttilä ja Tuomala (2002).