Hakutermit:

seutuyhteistyö, aluekehittäminen, uusi hallintatapa, verkostot ja hierarkiat, vaihtoehtoiset yhteistyömallit

Tutkielma käsittelee kuntien välistä seudullista yhteistyötä, joka on Suomessa paikallisen hallinnan tärkein ja ajankohtaisin kysymys. Tutkielman tehtävänä on selvittää mitkä seutujohtamisen mallit soveltuvat erilaisiin toimintaympäristöihin. Tutkielmassa seutuyhteistyötä tarkastellaan kuntaperusteisesta aluehallinnon näkökulmasta kontingenssiteorian mukaisesti. Kontingenssiteorian mukaan ei olemassa yhtä ainoaa oikeaa organisaatiomallia, joka toimii jokaisessa toimintaympäristössä vaan seudullisen yhteistyön organisaatiomallin valinta riippuu sen toimintaympäristöstä.

Tutkielman teoreettinen tausta pohjautuu uuteen hallintatapaan, joka laajentaa kuntien yhteistyötä perinteisen hallinnon ulkopuolelle. Ideaalimallina, jota hyödynnetään eri toimintaympäristöihin sopivan seutuyhteistyön organisaatiomallin valinnassa, käytetään Jenni Airaksisen ja Arto Haverin luomaa organisaatiomallien typologiaa vuodelta 2003.

Tutkielma toteutettiin tapaustutkimuksena. Sen empiirisenä esimerkkiseutuna toimi Itä-Uudenmaan maakunta ja sen aluekehittämistoiminta. Tutkielmassa on sekä hallinnollinen että poliittinen näkökulma ja se käsittelee kolmea eri aikajaksoa samalla kohdealueella vuosina 2000 - 2005. Tutkimusaineistona ovat valmiit aineistot, dokumentit sekä kuntien hallinnollisen ja poliittisen johdon että sidosryhmien haastattelut. Aineisto analysoitiin usean eri menetelmän avulla.

Merkittävimpinä tuloksina tutkielmassa voidaan pitää sitä, että seudullinen yhteistyö on jatkuva orgaaninen prosessi ja että organisaatiomalli vaihtelee kontingenssiteorian mukaisesti samalla seudullakin eri ajankohtina. Vaikka verkostot ovat tyypillinen aluekehittämisen toimintamalli, ne eivät toimi kaikissa tilanteissa. Ne ovat sopiva malli dynaamisessa muutostilanteessa sopeuttamaan hierarkinen hallinto toimintaympäristön muutokseen, kun taas kriisitilanteessa, kuten ulkoisen uhan edessä päätettäessä alueen strategisista kysymyksistä, hallinta tarvitsee uuden institutionalismin mukaisesti tuekseen hierarkian legitimoinnin jopa lainsäädännön avulla. Verkostot ja hierarkiat eivät siis ole vastakkaisia vaan toisiaan täydentäviä sosiaalisen elämän ilmiöitä. Kehittämishaasteena onkin huomioida tämä uuden ja vanhan institutionalismin rajapinnalta pulppuava mahdollisuus, hierarkiat tarvitsevat verkostoja uudistuakseen ja verkostot hierarkioita saavuttaakseen päämääränsä.