Tämä tutkimus selvittää Yhdysvaltojen ydinasepelotteen sisältöä ja merkitystä turvallisuuspoliittisissa dokumenteissa 1990-luvulta tähän päivään. Tutkin ydinaseretoriikan kehitystä kylmän sodan jälkeisistä vuosista syyskuun yhdennentoista jälkeiseen, terrorismin vastaisen sodan aikaan. Selvitän, mitä ydinasepelote käsitteenä ja doktriinina pitää sisällään, ja millaisia uhkia vastaan se asetetaan ja millaisissa tilanteissa sitä ollaan valmiita käyttämään. Laajemmin pyrin näkemään pelotteen merkityksen uudessa maailmanjärjestyksessä ja Yhdysvaltain hegemonian ja johtoaseman säilyttämiseen tähtäävässä turvallisuuskeskeisessä, valtapoliittisessa ajattelussa.

Ydinaseteoriaksi muodostunut peloteteoria muodostaa poliittiseen realismiin pohjautuen tämän tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Tarkastelen ydinaseteoriaksi muodostuneen peloteteorian taustaa ja kehitystä sekä viimeaikaista keskustelua sen asemasta ja toimivuudesta.

Tutkimusmenetelmänä käytän Chaïm Perelmanin uutta retoriikkaa. Pelotteella pyritään vaikuttamaan vastustajan päätöksentekoon. Perelmanin määrittelemien yleisöjen kautta tarkastelen ydinasepelotetta erityisyleisölle, viholliselle suunnattuna vakuutuksena uhkan todellisuudesta ja suostutteluna luopua hyökkäyksestä. Samalla uusi pelotekonsepti täytyy kuitenkin perustella ja oikeutusta ja hyväksyntää hakea kansalaisilta, liittolaisilta ja ystäviltä ja kansainväliseltä yhteisöltä eli universaaliyleisöltä. Tutkimukseni ei kohdistu vain pelote-argumentaation, vaan myös sen kontekstiin, turvallisuusympäristöön ja kansainväliseen järjestykseen, jossa argumentaatio tapahtuu. Aineisto koostuu valkoisen talon, puolustusministeriön ja Yhdysvaltain asevoimien tuottamista dokumenteista.

1990-luvulla ydinaseretoriikka keskittyi aseidenriisuntaan ja ydinaseiden määrän ja merkityksen vähentämiseen. Pelote oli olemassa ”varalla” epävarmaa tulevaisuutta vastaan ja selvää vihollista ja pelotteen kohdetta ei ollut. 2000-luvulla on pelote haluttu muuttaa, elvyttää ja nostaa puolustuksen ja turvallisuuspolitiikan keskiöön. Ydinaseille ei ole tavoiteltu vain marginaalista varallaolo-roolia, vaan ne ovat kriittisen tärkeitä puolustukselle, ja doktriini sallii ensikäytön ydinaseetonta maata vastaan. Pelotteen käsitettä on tarkoituksella retoriikassa hämärretty. Yhdysvaltojen ydinasepolitiikassa näyttäisikin tapahtuneen siirtyminen peloteteorian tasapainon mallista hyvin klassiseen poliittiseen realismiin ja valtapolitiikkaan myös ydinaseidenkohdalla. Ydinaseille ei enää anneta erityistä roolia ja spesifiä puolustuksellista pelottamistehtävää, vaan ne nimenomaisesti valjastetaan muun puolustuksen mukaan kansallisia intressejä palvelemaan. Uuden ydinasepelotteen ja puolustusjärjestelyiden transformaation ja muutoksen myötä ydinaseet sulautetaan muuhun puolustukseen.

Syyskuun yhdennentoista jälkeen terrorismi on tarjonnut vaarallisen vihollisen, mutta ydinasepelotteen kohdalla se ei tarjoa kohteeksi sopivaa vihollista. Siksi retoriikassa ovat koko ajan läsnä myös ”roistovaltiot”, vihamieliset valtiot, terrorismia tukevat valtiot ja regionaaliset valtiot, jotka voidaan liittää yhdeksi uhkaksi terrorismin ja joukkotuhoaseiden leviämisen kanssa. Ydinasepelotteeseen ja sen uuteen muotoiluun ja ydinaseiden integroimiseen konventionaalisiin asevoimiin liittyvät asiat viittaavat pyrkimykseen vakiinnuttaa nykyinen yksinapainen maailmanjärjestys ja muuttaa Yhdysvaltain hegemonia pysyväksi ydinaseitakin tarvittaessa hyväksi käyttäen. ASIASANAT: YDINASEET, PELOTE, TURVALLISUUSPOLITIIKKA, STRATEGIA, JOUKKOTUHOASEET