Tutkielmassa tarkastellaan kahta 2000-luvulla kirjoitettua romaanimuotoista Kalevala-muunnelmaa, Jari Tammen Kalevan solkea ja Johanna Sinisalon Sankareita. Huomion kohteena on se, miten Tammi ja Sinisalo muuntelevat kansalliseepoksen elementtejä.

Tarkastelun pohjana käytetään intertekstuaalisuuden teoriaa, erityisesti Gérard Genetten hypertekstuaalisuuteen liittyviä ajatuksia. Analyysi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa analysoidaan ja vertaillaan Kalevalan keskeisiä henkilöhahmoja ja niistä tuotettuja muunnelmia soveltaen Shlomith Rimmon-Kenanin, Seymour Chatmanin ja Tiina Käkelä-Puumalan henkilöhahmoihin liittyviä näkemyksiä. Muunnoksia kohtaavat sekä henkilöhahmojen piirteet, toiminta, motiivit, roolit että asema tarinan sisäisellä arvoasteikolla. Piirteiden lisäys ja kompleksisuuden kasvu tekevät hypertekstien hahmoista yksilöllisempiä ja siirtävät Kalevalan kollektiivista maailmaa kohti muunnelmien individualistisempia todellisuuksia.

Toisessa osassa tarkastellaan maailmankuvaan liittyviä muunnoksia. Muun muassa Juha Mannisen ja Markku Envallin ajatusten pohjalta tarkastellaan lähemmin aikakäsityksiä ja maailman rakennetta, naisen asemaa fiktiivisissä yhteisöissä, fiktiivisten maailmojen suhdetta yliluonnolliseen ja toden ja tarinan välistä suhdetta. Kalevalan syklisestä ajasta siirrytään muunnelmissa kohti lineaarista ja historiallista aikaa, mikä luo jännitteen myyttisen ja historiallisen maailman välille. Kalevan soljessa maailmansyntykertomuksen rinnastaminen muihin maailmansyntytarinoihin heijastelee Kalevalaan verrattuna pluralistisempaa maailmankuvaa. Sankareissa maailmansyntytarinan osia hyödynnetään päähenkilöiden psyykkisten murroskohtien heijastuspintana ja hahmojen elämänmuutosten kuvaajana.

Muunnelmissa korostetaan sukupuolten rooleja ja valtasuhteita, ja tarjotaan Kalevalan patriarkaaliselle maailmalle vastakkaisia ääniä. Kalevalan yliluonnollisia aineksia käytetään muunnelmissa fantasiamaailman rakennusaineina, mutta niitä myös häivytetään eri tavoin fiktiivisen maailman koherenssin vuoksi. Kalevan soljessa toden ja tarinan luonteesta käydään jatkuvaa neuvottelua, pohditaan toden kuvaamisen mahdollisuutta ja suhteellisuutta sekä tekijän näkymättömyyttä ja valtaa. Sankareissa toden ja tarinan välistä suhdetta käsitellään kerronnan avulla. Fiktion sisälle upotetut fiktiot korostavat tarinamaailman rakennettua luonnetta ja toimivat myös kommenttina realistiselle kerrontaperinteelle.

Avainsanat: Kalevala, muunnelmat, intertekstuaalisuus, henkilöhahmot, maailmankuva