Kustavilainen talonpoikaislaivuri Simon Jansson ja hänen vaimonsa Wilhelmina o.s. Widbom kävivät kolmenkymmenen vuoden ajan kirjeenvaihtoa kouluun ja yliopistoon lähetettyjen poikiensa Waldemar, Evald ja Emil Jahnssonin kanssa. Lähes 150 suomen- ja ruotsinkielistä kirjettä on säilynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa ja Turun maakunta-arkistossa. Lähiluvun kautta kirjeistä muodostuu yksityiskohtainen lähde saaristolaisperheen elämäntapaan, arkeen ja työhön sekä saaristoyhteisön sosiaalisen kanssakäymisen muotoihin. Ne kertovat myös ensimmäisen polven oppisivistyneistön synnystä ja niistä resursseista, joita hyödyntäen koulua käymättömät vanhemmat saattoivat kouluttaa lapsensa. Tutkimus liittyy suomalaisten 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien tekstien ja maaseudun kirjallistumisen tutkimukseen.

Keskeinen käsite on egodokumentti, jolla tarkoitetaan kirjeitä ja muita tekstejä, joissa kirjoittaja kertoo itse omasta elämästään. Hollantilainen ja ranskalainen egodokumenttien tutkimus on pyrkinyt haastamaan uudenlaisten lähdeaineistojen kautta käsityksiä menneisyydestä sekä nostamaan esiin muun muassa yksilöllisen kokemuksen, kirjoittamisen kulttuurin ja dokumenttien materiaalisuuden.

Janssonin perheen kirjeet poikkeavat monin tavoin 1800-luvun säätyläisten kirjeistä. Niiden funktio oli hyvin käytännöllinen ja arkinen, mutta ne olivat myös vanhempien keino tukea perheen yhteistä sosiaalisen nousun projektia. Kustavia koskevan tiheän uutisoinnin kautta ne pyrkivät pitämään kaupunkilaistuvat pojat osana vanhaa yhteisöään. Perheen isä vastasi suurelta osin kirjeenvaihdosta ja siihen liittyvästä huolenpidosta, mikä kertoo sukupuolittuneen työnjaon joustavuudesta saaristossa. Tutkimus osoittaa, ettei isän ammattiin perustuva yliopisto-opiskelijoiden tutkimus ole tavoittanut sitä naisten kautta välittyvää sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, joka saattoi olla ratkaiseva perheiden kouluttaessa lapsiaan. Kirjeiden analyysi tarkentaa kuvaa perinteisen talonpoikaispurjehduksen sopeutumisesta vuosisadan loppupuolen uudistuksiin.

"Dear sons!" The family letters of Simon and Wilhelmina Jansson as egodocuments (1858-1887)

The merchant shipper Simon Jansson and his wife Wilhelmina née Widbom carried out a correspondence for nearly thirty years with their three sons Waldemar, Evald and Emil Jahnsson, who were sent to school and later university from their home island of Kustavi. This correspondence of about 150 letters, written in Finnish and Swedish, has been preserved in the Literary Archives of the Finnish Literature Society and the Provincial Archives of Turku.

Using the method of close reading, these letters become a detailed source material for the way of living and the everyday life and work of an islander family, as well as for the forms of social interaction in their community. They also record the emergence of the new group of first-generation university-educated men and the resources that their unschooled parents had at their disposal. This study is closely linked to research on self-taught writers and the literalisation of the Finnish 19th century countryside.

The egodocument – a letter or other document in which the writer writes about his or her own life – is a key concept in this study. Dutch and French studies of egodocuments have made use of new types of source materials to challenged established notions of the historical past and to highlight, among other things, individual experience, the culture of writing and the materiality of documents.

The Jansson family letters differ in many ways from the letters of the gentry. While their function was very mundane and practical, they were also a means by which the parents promoted the family's common goal of social ascent. By communicating the local news of Kustavi, they attempted to keep their town-dwelling sons integrated within their old community. The father of the family assumed most of the responsibility for the family correspondence and for the solicitude it implied, which shows that the gendered division of labour could be flexible on the islands.

This study demonstrates that research on university students based on the occupation of the father has failed to appreciate the social and cultural capital mediated through women, which could be crucial as families decided to educate their children. The letters also contribute to the understanding of traditional peasant sailing and its adjustment to economical change during the latter part of the 19th century.