Nuorisotakuuna on tullut tunnetuksi vuoden 2011 Jyrki Kataisen hallitusohjelman lauseet (2011, 33 ja 46): ”Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Toteutetaan nuorten yhteiskuntatakuu niin, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30- vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta.” Selvitän nuorisotakuun tavoitteita ensin lainsäädännön ja sitä kehystävien tekstien avulla, sitten pohdin tavoitteiden toteutumista tutkimuskirjallisuuden pohjalta ja lopulta nuorten omiin kokemuksiin perustuen. Etsin yhteiskunnan muutoksen kuvaamisen avulla vastauksia siihen, miksi nuorisotakuu on muodostunut juuri tämänkaltaisiksi käytännöiksi ja ohjeistuksiksi tässä ajassa. Kokonaisuuden hahmottaminen on mielestäni ainoa lähtökohta, jota sosiaalityön tutkimus voi käyttää. Näin pystyn pohtimaan kokonaisvaltaisesti säädöksien vaikutuksia yksilöiden elämään. Käytän lähteinäni eri ministeriöiden, Nuorisotutkimusseuran ja muiden toimijoiden nuorisotakuusta tekemiä tutkimuksia ja muita kirjoituksia, joissa tutkielmani aiheita sivutaan sekä lakitekstejä ja hallitusohjelmia. Analysoin nuorisotakuuta käyttäen runkoa, joka muodostuu koulutusta tukevista palveluista, työllistymistä tukevista palveluista ja viranomaisyhteistyöstä. Viimeksi mainittu sisältää nuorisotyön, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä viimesijaisen turvan käsittelyn. Nuorisotakuusta on tehty useita arviointeja, kuten myös joistain sen osa-alueista. Suurimmasta osasta aiempaa tutkimusta on kuitenkin jäänyt puuttumaan nuorten omat kokemukset. Toisen kokonaisuuden aineistostani muodostaa kolmen hyvin erilaisen nuoren haastattelut, joiden avulla pystyn havainnollistamaan nuorisotakuun käytäntöjä hyvin erilaisista näkökulmista. Haastateltujen nuorten tiedot yhteisvalinnan käytännöistä olivat hyvät, samoin sanktioista, ja he pitivät käytäntöjä toimivana. Kolmen kuukauden sääntö, joka nuorisotakuuta laadittaessa hyvin keskeinen, ei noussut haastatteluissa esille. Etsivästä nuorisotyöstä oli hyviä kokemuksia, mutta mahdollisuudesta ottaa etsiviin yhteyttä ei haastattelujen perusteella ole nuorilla tarpeeksi tietoa. TE-palvelut taas ovat ulkoistaneet toimintaansa palveluntarjoajille, jotka eivät toimi kovin aktiivisesti. Tutkielmani johtopäätöksenä on, että valtaosa nuorista on hyötynyt nuorisotakuun myötä kehittyneistä käytännöistä. Pienelle osalle niistä on myös haittaa. Henkilökohtaisen ohjauksen tarvetta on enemmän kuin mitä missään nivelvaiheessa siihen on resursseja. Ohjaamot ja Etsivä nuorisotyö ovat erittäin hyödyllisiä ohjausta tarvitseville nuorille. Enemmän resursseja tarvittaisiin sosiaali- ja terveydenhuoltoon, sillä etenkin nuorten aikuisten mielenterveyspalveluiden saatavuus on riittämätöntä. Nuorten hyvinvoinnin mittaaminen pelkästään ammattitutkinnon suorittamisella tai työllistymisellä ei kerro koko totuutta. Nuorisotakuun käytäntöjä pystyttäisiin mielestäni kehittämään kääntämällä sitä aktivoinnista nuorten hyvinvointia, terveyttä ja mielenterveyttä edistäviin kysymyksiin.